Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T10 tasasi pisteet Ponnistuksen kanssa – viimeinen maali tuli neljä minuuttia ennen päätösvihellystä

Miltei helteisessä kelissä pelattu ottelu oli hyvin tasaväkinen.

Jalkapallo

FC Loviisan T10 jatkoi Etelän vitosta keskiviikkona Helsingissä Ponnistuksen vieraana.

Miltei helteisessä kelissä pelattu ottelu oli hyvin tasaväkinen, joten loppulukemat 2–2 (1–1) ovat oikeutetut.

Vieraat hallitsivat avausjaksoa välillä jopa suvereenisti. Ansaitun johto-osuman laukoi Angeline Nakale, yritettyään sitä ennen jo useamman kerran viimeistelyä.

Kotijoukkue pääsi jakson aikana muutaman kerran hätyyttelemään ”Äfceen” maalia. Kertaalleen se onnistui, joten taukoa vietettiin tasalukemissa.

Toinen jakso oli pelillisesti tasaisempi. Ella Ratia vei vieraat johtoon. Se näyttikin pitävän loppuun asti, mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Neljä minuuttia ennen päätösvihellystä ”Ponnarit” tasoitti.

Tasoituksen jälkeen kotijoukkueella oli vielä parikin paikkaa tehdä voittomaali, mutta FC:een puolustus kesti.

Kaikki pelaajat voivat olla tyytyväisiä iltapuhteeseensa. Maininnan ansaitsee ensimmäisen sarjapelinsä pelannut Helmi Laakso, joka osoitti olevansa valmis ”tositoimiin”.

Helmin, Ellan ja Angelinen lisäksi pelaamassa olivat Hannah Mustonen, Iines Ratia, Vija Ravi, Desirée Volanen, Ann-Sofie Honkanen, Suvi Carling ja Anna Olókainen.