Toisella jaksolla näytti pitkään siltä, että sarjapisteet kuitenkin matkaisivat vierasjoukkueen mukana Vantaalle.
FC Loviisan T10 pelasi keskiviikkona kotikentällään Etelän viitosta. Vastaan asettui Pakkalan Palloseura.
Molemmin puolin tunnustelevan alun jälkeen kotijoukkue otti ohjat käsiinsä, siirtyen Nelli Felinin kahdella peräkkäisellä osumalla 2–0 johtoon. Peli näytti jo ratkenneen, kun Angeline Nakale lisäsi kotijoukkueen maalisaldoa. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä PPS tuli vielä avausjaksolla tasoihin.
Toisella jaksolla näytti pitkään siltä, että sarjapisteet matkaavat vierasjoukkueen mukana Vantaalle, sillä vastustajilla oli useita yksin läpi -tilanteita. Äfceen maalivahti Anna Olókainen torjui kuitenkin loistavasti kerta toisensa jälkeen, pitäen näin tasapelilukemat voimassa.
Lopussa valokeilaan nousi Angeline, joka laukoi ensin johtomaalin ja pian tämän jälkeen voittomaalin rangaistuspotkusta.
Jokainen pelaaja täytti ruutunsa mainiosti. Huomionarvoista lienee se, että tytöt oppivat pikkuhiljaa ottamaan itsestään irti enemmän ja enemmän.
Maalivahti Annan lisäksi erottuivat Angeline, joka raatoi tuttuun tyyliinsä kentän joka alueella läpi ottelun sekä mainion pelin keskikentällä tällä kertaa pelannut Nelli. Toppari Suvi Carling teki mainioita katkoja, kuten myös loppuhetkillä alakertaan siirretty Jessica Siponen. Muut taistelijat olivat Iiris Hukari, Hannah Mustonen, Jenni Carling, Isla Johnstone ja Isabell Liivamägi ja Laura Liivamägi.
PPS oli niin ikään hyvä. Suuri vääryys ei olisi ollut, vaikka se olisi voittanut.