Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

LJK U11 mukana kovassa Mämmiturnauksessa

Peräti kolme jatkoajalle mennyttä peliä kertoi siitä että ollaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Jääkiekko

LJK U11 joukkue matkasi kauden päätteeksi pääsiäisenä Mämmiturnaukseen Piispalaan Kannonkoskelle, missä torstai-iltana kohdattiin Pirkkalan Pingviinit Punainen. Lieneekö bussimatka jumittanut piimät pohkeisiin sillä pirteällä jalalla kaukaloon luistellut Pingviinit ei antanut armoa vaan tykitti tulostaululle tylyt 5–0-lukemat.

Perjantain aamupelissä luisteli vastaan Haapajärven Kiilat joka sai todeta LJK:n paremmaksi lukemin 6–3.

Turnaus kuvattiin, selostaja totesi ”LJK on nopea ja taisteleva joukkue”.

KPK-LJK ottelu alkoi nihkeästi, kotijoukkue karkasi 2–0-johtoon mutta LJK tasoitti pelin. KPK siirtyi ottelun viimeisellä minuutilla 3-2-johtoon mutta vain 16 sekuntia johtomaalin jälkeen pelin viimeisellä sekunnilla iski Samuel Moilanen pelin tasoihin Eetu Korhosen syötöstä. Jatkoaikaa oli pelattu vain 36 sekuntia kun Kevin Willström purjehti koko kentän läpi ja täräytti kiekon voimalla ylänurkkaan. Loistava taistelu koko joukkueelta.

KPK kohdattiin vielä uudestaan, peli noudatti samaa kaavaa, ja jatkoajalle mentiin taas lukemissa 3–3. KPK oli tällä kertaa vahvempi (3–4).

Lohkon 2. sija ja paikka pronssiotteluun oli varmistettu. Vastassa Pingviinit keltainen.

Ottelu alkoi taas kerran nihkeästi ja Pingviinit karkasi 2–0-johtoon. LJK kavensi pelin 2–1:n Oliver Nygårdin upealla yksilösuorituksella ja heti perään tasoitus Mats Kaustisen lavasta ja Kim Wikmanin syötöstä. Pingviinit vielä kerran johtoon rangaistuslaukauksella mutta Kim Wikman tasoitti pelin viimeisellä minuutilla ja taas oltiin jatkoajalla.

Jatkoaika oli LJK:n painostusta ja kiekko kävi jo tolpassakin mutta pelissä kävi niin kuin usein käy eli jos et itse tee niin kaveri tekee. Pronssimitalit Pingviineille ylivoimamaalilla ja taas kerran lukemat 3-4.

Vaikka mitalijahti päättyi tällä kerralla karvaaseen pettymykseen taisteli koko joukkue hienosti ja peräti kolme jatkoajalle mennyttä peliä kertoi siitä että ollaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Huikea turnaus ja huikea porukka.