Loviisan Torille tuplaviikonlopusta ei pisteitä - taistelu sarjapaikasta kovenee

Loviisan Torin parhaana pelaajana palkittiin Tatu Könönen Loviisan Tor

Arto Henriksson

Loviisan Torin miesten edustusjoukkue pelasi viime viikonloppuna kaksi 1-divisioonan salibandyottelua. Maakuntakierroksella joukkue kohtasi lauantaina O2-Jyväskylän ja sunnuntaina Pirkkalan Pirkat. Loviisan Torin joukkueenjohtaja Petri Vauhkonen kuvailee tässä otteluselostuksessa viikonlopun otteluita.

O2/Jkl-Tor 6-3

Lauantain ottelu O2:sta vastaan alkoi vauhdikkaasti. Vajaan kahden minuutin pelin jälkeen Loviisalla maalipaikka, minkä maalivahti torjui ja heti seuranneesta vastaiskusta O2 siirtyi 1-0 johtoon. Reilu neljän minuutin kohdalla Jere Jokinen laukoo kiukkuisesti, mutta maalivahti torjui.

Torin ykköskenttä Sami Aalto-Pyry Forsman-Tatu Könönen pakkeinaan Miro Ranta ja Aki Kolari oli palannut alkukauden kokoonpanoon. Ajassa 7:24 kenttä rakensikin tasoituksen. Pallo liikkui hyvin hyökkäyspäässä, kun Aki Kolari syötti Sami Aallolle, joka sivalsi lukemiksi 1-1.

Erän puolessa välissä O2 antoi vaparin laidasta keskelle, mistä samantien ammuttu kaukoveto sujahti Loviisan verkkoon ja peli 2-1. Loviisa pääsi erän lopussa kokeilemaan ylivoimalla, mutta enempää osumia ei erässä nähty.

Toiseen erään Tor tuli hyvällä ilmeellä ja otti kuskin paikan. Jokainen kenttä hallitsi palloa ja vei peliä. Ajassa 25:20 iski kolmoskenttä Conny Lindblom-Niklas Horn-Lauri Turunen pakkeinaan paluun Torin paitaan tehnyt Samir Mountassir ja Oscar Arnkil. Conny Lindblom syötti paineistuksen päätteeksi keskelle Lauri Turuselle, joka ampui suoraan syötöstä tasoituksen 2-2.

Loviisan suvereeni toisen erän alku mureni kuitenkin seuraavassa vaihdossa, kun kaukoveto upposi sisään ja O2 jälleen johtoon lukemin 3-2. Kotijoukkue oli siirtyä jo 4-2 johtoon, mutta vahvasti pelannut Samir Mountassir katkaisi 2 vs1 hyökkäyksen. O2 kuitenkin lopulta onnistui ja peli 4-2.Tor pääsi ylivoimalle ja maali nähtiinkin, mutta Loviisan verkkoon, kun torjunnan jälkeen maalivahti heitti O2:n hyökkääjän läpi ja peli 5-2. Näissä lukemissa päätöserään.

Erän alku oli Torilta jälleen vahva, mutta vastustajan maalivahti oli vireessä. Kovasta yrityksestä huolimatta ei kavennusta synny. Jyväskylä sen sijaan onnistuu ylivoimalla ja peli 6-2. Loviisa hakee kavennusta ilman maalivahtia ja Tatu Könönen onnistuukin kaukovedolla tekemään 6-3, mutta enempää ei maaleja nähty ja pisteet jäivät Jyväskylään.

- Eipä jossittelu auta, vastustaja teki kuusi ja me kolme. Toisen erän alku oli meiltä hyvä ja nousimme ansaitusti tasoihin, mutta O2:n 3-2 maali seuraavassa vaihdossa oli kyllä paha, Peik Salminen toteaa mietteliäänä.

- Vastustajan maalivahti palkittiin ansaitusti parhaana pelaajana. Meillä oli hetkemme ja mieltä lämmittää vahvan paluudebyytin pelannut Samir Mountassir.

Pirkat-Tor 10-6

Sunnuntaina Tor kohtasi Pirkkalan Pirkat. Pelin alussa Tor otti kuskin paikan ja Pirkat tyytyi puolustamaan. Sami Aalto löysi Tatu Könösen joka laukoi, mutta maalivahti torjui. Reilu viiden minuutin kohdalla 1.kenttä Aalto-Forsman-Könönen-Kolari-Ranta rakensi hyvin ja sai paineen Pirkkojen päätyyn, mutta vastaiskusta pallo hiukan onnekkaastikin pomppi Loviisan verkkoon.

Minuutti edellisestä ja oman pään syöttövirheestä Pirkat tekee 2-0. Loviisa saa maalipaikkoja aikaiseksi, mutta ei palloa sisään. Pirkat tekee jo 3-0 vastaiskusta ja kun ajassa 11:38 taululla jo 4-0, ottaa Tor aikalisän.

Ryhtiä löytyykin ja ajassa 13:19 Jonas Hällfors löytää pakin tontilta nousseen Jere Jokisen, joka ampuu Torin kuparisen rikki. Vajaa minuutti tästä ja Tatu Könönen syöttää maalin takaa Pyry Forsmanille maalin eteen, joka tekee 4-2. Näissä lukemissa erätauolle.

Toinen erä on Loviisalle murheellinen. Pirkat tekee vastaiskusta 5-2 ja 6-2 syntyy puolustuspään virheestä. Aivan toisen erän lopulla Pirkat onnistuu vielä kahdesti ja päätöserään Loviisalle jää kirittävää huimat kuusi maalia.

Kolmannessa erässä Tatu Könönen karvaa pallon itselleen, murtautuu yksin läpi ja tekee Torin kolmannen maalin ja peli 8-3. Askiin hypänneet Torin kasvatit 02-syntynyt Niko Orava ja 01-syntynyt Jim Lill-Smeds tuovat hyvää energiaa kentälle.

Maalissa Riku Ahtiainen esittää komeita torjuntoja ja kun Jere Jokinen onnistuu tekemään 8-4 ylivoimalla Loviisan pelatessa ilman maalivahtia, on orastava toive herännyt. Loviisan Tor lyö lisää löylyä ja Pyry Forsman tekee 8-5 ja Pirkat ottaa aikalisän.

Conny Lindblom nostaa vasenta laitaa ohittaen parikin Pirkkojen pelaajaa. Pallo Jim Lill-Smedsille joka sivaltaa kiukkuisen kääntölaukauksen alakulmaan ja peli 8-6. Tor hakee seitsemättä maalia, mutta se onkin Pirkat kun onnistuu ja lukemat 9-6. Loviisan pelatessa lopussa ilman maalivahtia kaunistelee kotijoukkue lopputulokseksi 10-6.

- Kaksi ensimmäistä erää syöttelimme vastustajalle hyviä paikkoja ja vastustaja kiitti. Kolmanteen erään laitoimme kaikki viisikot uusiksi ja nousimme 8-2 tilanteesta 8-6:een ja peliä vielä 7 minuuttia jäljellä, mutta kiri ei riittänyt. Nyt keskitymme siihen, että joukkue on ensi lauantaina valmiina voittamaan.

Tappioiden myötä Loviisan Torin ahdinko divarissa ei helpota vaan se pitää edelleen perää 14 joukkueen sarjassa. Lauantaina 25.1 Loviisan Tor kohtaa kotonaan EräViikingit Akatemian, joka on sarjassa sijalla 12. Pisteet tästä pelistä ovat Loviisalle kultaakin kalliimpia. Ottelu Loviisan liikuntahallissa alkaa klo 17.00

Otteluiden tilastot

O2-Jkl - Tor 6-3 (2-1)(3-1)(1-1) torjunnat 19-8, peitot 8-15 Lauri Turunen 1+0 Sami Aalto 1+0 Tatu Könönen 1+0 Jere Jokinen 0+1 Conny Lindblom 0+1 Aki Kolari 0+1

Pirkat-Tor 10-6 (4-2)(4-0)(2-4) torjunnat 14-12, peitot 8-16 Tatu Könönen 1+2 Jere Jokinen 2+0 Pyry Forsman 2+0 Jim Lill-Smeds 1+0 Conny Lindblom 0+1 Jonas Hällfors 0+1 Andreas Hietala 0+1

Loviisan Torin parhaana pelaajana palkittiin Tatu Könönen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.