Köyhissä oloissa kasvanut Ville Mäkilä toteutti unelmansa rikastumisesta. Keski-iän kynnyksellä rahan perässä juoksijasta kuoriutui hyväntekijä.
Raha tekisi elämästä paljon helpompaa. Näin ajatteli Ville Mäkilä seistessään isänsä kanssa leipäjonossa.
Elettiin 1990-luvun alkua, ja isä oli menettänyt laman myötä työnsä. Ruoka-apu tuli Mäkilälle tutuksi, eikä se tuntunut mukavalta.
Yläasteikäisen Villen koulu oli vain kivenheiton päässä. Joku tuttu koulusta voisi milloin tahansa nähdä hänet jonossa.
– Olin asunut pienestä asti isän kanssa ja ajattelin, että en halua seistä täällä ja hävetä. Minä olen tähän tilanteeseen täysin syytön.
Mäkilän päähän iskostuikin jo teinivuosina haave elämästä, jossa rahasta ei ole pulaa. Raha toisi onnea. Sillä saisi vaikkapa hänen unelmoimansa Porschen.
25 vuotta myöhemmin Mäkilä oli tilanteessa, että rahaa todellakin oli. Mäkilä oli ollut perustamassa Vilperi Digimediat -yritystä, ja digimarkkinointiin keskittynyt yritys oli juuri myyty Fonectalle. Porschen Mäkilä oli ehtinyt hankkia jo aiemmin.
– Sain myynnistä rahat pankkitilille ja ajattelin, että nyt ei ole hätää. On kivaa, että jos lapset tarvitsevat vaikka luistimet, sitä varten ei tarvitse säästää.
Mäkilän olisi pitänyt olla onnellinen. Olivathan hänen haaveensa käyneet toteen. Enemmän hän tunsi kuitenkin tyhjyyttä.
– Elämä oli ollut pitkään rahan tavoittelua. Sellaiseen maailmaan olin kasvanut. Tuntui, että olin kuin koira, joka oli juossut vain tietyn luun perässä.
Yrityskaupan jälkeen Mäkilä käytti muutaman vuoden reissaamiseen. Lopulta hän vietti pitkän talven Lapissa paikassa, jossa ei ollut juoksevaa vettä. Oli aikaa miettiä elämän arvot uudestaan.
– Mietin, miksi tänne synnytään ja mitä elämältäni haluan. Kaikkea oli mahdollista katsoa avoimin silmin, kun ei ollut painetta mennä kahdeksaksi töihin.
Mäkilä kutsuu elämänvaihettaan nyt pieneksi heräämiseksi. Hän huomasi, miten media tulvi vain huonoja uutisia. Usein uutisten takana oli sama juurisyy – ahneus.
– Kaiken takaa paistoi malli, että rahaa pitää takoa ja talouskasvu on hyvin tärkeää. Kun on rahaa, maailmakin on aurinkoinen.
Mäkilä oivalsi, että merkittävä osa yhteiskunnan ongelmista syntyy siitä, että yritykset haluavat maksimoida voittonsa. Sen tehdäkseen ne menevät sieltä, mistä aita on matalin.
– Tämä pätee esimerkiksi ilmastonmuutoksen kohdalla. Ihmisiä ja luontoa ei tässä systeemissä todellakaan kohdella parhaalla mahdollisella tavalla.
Olin kuin koira, joka oli juossut vain tietyn luun perässä.
Ville Mäkilä
Alkuvuodesta 2020 Mäkilä päätti, että hän haluaa tehdä jotain, jolla on aitoa merkitystä. Hän halusi perustaa yrityksen, joka toimisi poikkeuksellisen vastuullisesti.
Mäkilä ajatteli, että rahan tekeminen ei voi olla pointtina, vaan pitää kehittää liiketoimintamalli – sellainen, joka tuottaa hyötyä mutta on myös kannattava.
– Se oli haasteellinen homma, mutta lopulta keksin konseptin.
Syntyi Auttamisesta arkea -lahjoituspalvelu. Konseptin tarkoituksena on tuoda hyväntekeväisyysjärjestöt yhteen.
Palvelun avulla yritysten lahjoitukset pilkotaan pienempiin osiin ja annetaan yritysten asiakkaille tai työntekijöille mahdollisuus valita henkilökohtainen avustuskohde.
Mäkilä oli keksinyt palvelulleen jo hyvän nimenkin. Ongelmana oli, että nimi oli jo varattu.
– Tarvitsin nettiosoitteen, jonka Kirkkopalvelut ry omisti. Sovin sinne tapaamisen ja mietin, miten saan heidän huomionsa.
Mäkilä tilasi sydänpuvun ja sonnustautui siihen. Puvussa kulkeminen hirvitti, mutta niin vain hän lähti tapaamaan Kirkkopalveluiden johtajia.
Muutamassa tunnissa saatiin sovittua, että hanke etenee. Mäkilän tarinassa aukesi uusi lehti.
Viime vuodet Mäkilä on kelaillut elämäänsä monella tavalla. Hän on miettinyt, miksi hänen elämänsä on ollut jatkuvaa riskien ottamista.
– Olin jo nuorena tosi rämäpää. Olin 15-vuotias, kun benjihyppy tuli Suomeen. Sitä piti päästä heti kokeilemaan.
Samaan aikaan Mäkilä ilmoittautui laskuvarjohyppykurssille. Aluksi lentokoneesta hyppiminen toi adrenaliiniryöpyn ja hyvän olon tunteen. Kun hyppyjä oli takana tuhansia, olo muuttui.
– Välillä tuntui kuin olisi käynyt maitokaupassa.
Harrastuksissa ehti sattua ja tapahtua. Lainelautaillessaan Portugalissa Mäkilä oli vähällä hukkua. Kun hänen ensimmäinen lapsensa syntyi, hän oli aloittanut base-hyppäämisen. Lajissa hypätään esimerkiksi rakennusten katoilta varjon kanssa alas.
– Puolisoni odotti toista lastamme, ja laskettu aika oli viikon päästä. Minä olin hyppäämässä Kroatiassa ja soitin Suomeen, että kantaluu on hypyn jäljiltä murusina. En pysty liikkumaan, hän muistelee.
Siitäkin Mäkilä selvisi säikähdyksellä, mutta kiinnostus extremelajeihin istui lujassa.
Muutamaa vuotta Kroatian-onnettomuutta myöhemmin Mäkilä roikkui televisiomaston harusvaijereissa epäonnistuneen base-hypyn jälkeen.
– Selvisin mutta päätin, etten ehkä enää hyppää kuin vuorilta. Haluan nähdä lasteni kasvavan. Jälkikäteen ajattelen, että oli tosi itsekästä laittaa itsensä alttiiksi tällaisille riskeille.
Mäkilä kertoo välillä ihmettelevänsä, miten hän on vielä hengissä kaikkien onnettomuuksien jälkeen.
– Ne eivät sovi enää tämän päivän ajatusmaailmaani. Samoja fiiliksiä ja ilonaiheita voi saada paljon pienemmällä. Siihen aikaan se oli adrenaliinin metsästystä, josta tuli valtava euforia.
Toisaalta Mäkilä ajattelee, että kokemukset olivat pakollisia. Ilman niitä hän ei olisi kokenut niin vahvaa herätystä nykyiseen maailmanmenoon.
– Ne piti nähdä ja kokea. Samalla tavalla Porsche oli haave, jonka sain toteutettua.
Nykyisin Mäkilä ajattelee, että hän haluaa tehdä työtä muiden takia. Näin hän voi antaa jotain takaisin yhteiskunnalle ja ihmisille.
– Tänä päivänä olen onnellinen näin. Työni ratkaisee aidosti ongelmia ja tuo merkitystä. Teen sitä sydämestäni, ja siitä tulee tosi hyvä fiilis. Tällaista en nuorena ymmärtänyt.
Hän tuntee myös surua maan tilanteesta, jossa leipäjonot eivät tunnu omista nuoruusvuosista lyhentyneen.
– Kolmasosa leipäjonoissa olevista on eläkeläisiä. He ovat tehneet työnsä Suomessa ja maksaneet tänne veronsa. On tosi surullista nähdä heitä siellä.
Leipäjonossa on myös paljon nuoria. Mäkilää huolettaa nuorten kasvaneet mielenterveysongelmat. Korona on kurittanut nuorten elämää, ja nuorten auttaviin puhelimiin on valtavat jonot.
– Tällä on pitkät vaikutukset tulevaisuuteen. Näiden nuorten pitäisi olla kohta työelämässä, Mäkilä muistuttaa.
Mäkilä toivoo, että hänen työnsä auttaa osaltaan myös nuoria. Järjestöt ovat lähteneet hyvin mukaan palveluun, ja lahjoituskohteita on kertynyt jo satoja.
Sydänpuku vilkkuen Mäkilä etsii uusia lahjoituskohteita ja yrityksiä palvelun piiriin. Jonain päivänä puku saattaa tuntua jo ihan arkivaatteelta.