Luonnossa on kova laki: ruokaa on hankittava ja omasta turvallisuudesta pidettävä huolta, tai muuten käy huonosti. Mitä voidaan sanoa hirven, karhun, metsäjäniksen ja tiaisten älykkyydestä? Asiantuntijat kertovat.
Karhuilla on muita petoeläimiä suuremmat aivot
”Karhun menestystä suomalaisessa luonnossa helpottaa sen kaikkiruokaisuus. Sen aivot ovat ruumiin kokoon suhteutettuna suuremmat kuin muilla petoeläimillä. Karhut osaavat käyttää jopa esineitä.
Esimerkiksi Alaskassa on havaittu karhun hierovan kuonoaan ja kaulaansa matalasta rantavedestä löytämillään kivenmurikoilla. Niiden pinnalla on kovapintaista ja terävää kasvustoa, ja karhu saa hieromisesta luultavasti helpotusta kutiavaan ihoon.
Karhu on kaikkiruokainen ja nukkuu talviunta rasvavarastojensa turvin. Se on oppinut sekä välttämään että hyödyntämään ihmistä. Ruotsissa on havaittu pentueellisten naaraiden hakeutuvan alkukesästä ihmisasutuksen tuntumaan. Näin ne hakevat turvaa pennuille vaaraksi olevista uroskarhuista.
Pohjoiseurooppalaisen karhun kulttuurimuistissa on kokemusperäinen pelko ihmistä kohtaan. Oppimiskykyisellä eläimellä se voi muuttua luottamukseksi ja tuttavallisuudeksi.
Tästä esimerkki on karhujen käyttäytyminen kuvaus- ja katselupaikoilla. Ruotsalaisten karhujen on havaittu liikkuvan levottomasti ja normaalista poikkeavasti jopa viisi vuorokautta sen jälkeen, kun ne ovat kohdanneet ihmisen luonnossa.
Tämä kertoo sekä karhun vahvasta älyllisestä kapasiteetista että kauhun tunteesta ihmistä kohtaan.”
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola
Kokenut jänis hämää metsästyskoiraa
”Luonnoneläinten pitää pystyä älykkyyssuorituksiin jo pelkästään ympäristöön sopeutumisessa. Tarvitaan oppimista, ongelmanratkaisua ja päätöksentekoa.
Metsäjänis on oppimiskykyinen ja pitkäikäinen, se voi elää 18-vuotiaaksi. Jäniseläimet ovat saaliseläimiä. Ravinnonhankinnan lisäksi niiden käyttäytymisen sopeuttaminen ja oman tekemisen arviointi perustuvat saalistuksen välttämiseen. Kokenut jänis pystyy hyväänkin suoritukseen metsästyskoiran välttämisessä. Se voi ottaa laskelmoidun riskin eli painautua maahan, antaa koiran juosta ohi ja jatkaa matkaa eri suuntaan.
Saalistuksen välttäminen vaatii suurta henkistä ponnistusta. Vaikeinta on suojautua silloin, kun suojaväritys ja ympäristö eivät sovi yhteen. Metsäjänis vaihtaa talviturkin valkoiseksi. Jos lunta ei tulekaan, jänis on huomattavan näkyvä. Se ymmärtää tämän ja etsii suojapaikkaa. Hauska esimerkki kaupunkijäniksestä oli, kun se yritti painautua valkoista kerrostalon seinää vasten.
Jäniksillä ei ole suurta tarvetta äidinrakkauteen. Ne jättävät jälkeläisensä oman onnensa nojaan. Emä saattaa imettää poikasia lyhyesti kerran pari päivässä. Muuten ne ovat liikkumatta paikoillaan, haisematta millekään.”
Molekyylibiologian ja genetiikan tutkimusjohtaja Jaakko Pohjoismäki, Itä-Suomen yliopisto
Tiaiset ovat näppäriä ratkomaan ongelmia
Tiaisten ongelmanratkaisukyky on omaa luokkaansa. Jos siemeniä piilotetaan esimerkiksi kaarnan rakoihin, ne oppivat käyttämään neulasia tai tikkuja siementen kaiveluun.
Tiaisilla on tehty kokeita, joissa niiden pitää työntää luukkua oikealle tai vasemmalle värikoodin mukaan. Ne menevät nopeasti testaamaan ja oppivat vääntämään nuppia oikeaan suuntaan. Muut tiaiset oppivat saman seuraamalla ensin oppineita.
Britteinsaarilla piti muinoin vaihtaa maitopullojen korkit kestävämpiin, kun sinitiaiset oppivat nokkimaan oven pieleen jätettyjen pullojen korkkeja. Taito levisi saarella nopeasti.
Talitiaiset elävät Suomessa vuoden ympäri. Siksi ne tuntevat ympäristönsä paremmin kuin muuttolinnut. Tästä syystä esimerkiksi kirjosiepot käyttävät varsinkin hyvin menestyviä talitiaisia tiedon lähteenä ja katsovat, missä kannattaa pesiä. Tiaiset kärsivät, kun kilpailijoita tulee pesimään lähelle, joten ne ovat oppineet piilottamaan tietoa pesimämenestyksestään. Tiaiset peittävät munansa munintavaiheessa herkemmin, jos kirjosieppoja on lähellä. Tällainen joustava päätöksentekokyky osoittaa minusta aikamoista älykkyyttä.
Ongelmanratkaisutaidoiltaan pätevimmät tintit munivat eniten munia, eli älykkäimmät yksilöt menestyvät parhaiten.”
Eläinekologian dosentti Olli Loukola, Oulun yliopisto, ekologia ja genetiikka
Hirvi on metsän sopeutuvainen luupää ja selviytyjä
”Hirveä pidetään yleisesti varsinaisena luupäänä, jolla ei ole omaa päättelykykyä.
Hirvi kuitenkin elää omassa elinpiirissään tarkoituksenmukaista elämää ja on hyvin sopeutuvainen. Suomen vuodenkierron ääripäissä eli kovissa pakkasissa ja helteissäkin se selviytyy ja on selviytynyt jo vuosituhansia.
Jos ajatellaan, että älykkyys on tilanteen vaatimien valintojen tekemistä ja oikeita reaktioita, iän mukana hirvenkin toiminnot muuttuvat ”älykkäämmiksi”, kun kokemusta kertyy. Kokeneet yksilöt eivät ryntäile tielle nuorempien lailla. Ne myös osaavat väistää paremmin saalistajia, niin petoja kuin ihmisiäkin.
Myös jälkeläisiään hirviemot pyrkivät suojelemaan, vaikka yksilöllisiä eroja esiintyykin. Paksulumisina talvina hirvet ymmärtävät laumautua, koska se säästää energiankulutusta. Toisen hirven perässä on kevyempi taivaltaa kuin tarpoa umpihangessa.
Ihmisen asettamilla mittareilla hirven älykkyyttä ei ole tutkittu. Osoittaako luonnonvaraisen eläinlajin älykkyyttä ylipäätään ihmisen mielen mukainen toiminta vai toiminta, joka johtaa eläimen itsensä hyvinvointiin?”
Hirvitutkija Tuire Nygrén, joka teki yli 30 vuoden uran Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa