Matka | Liki seitsemän kertaa Suomen kokoisessa Grönlannissa voi kävellä vetäytyvällä jäätiköllä, kalastaa turskaa ja nähdä valaita

Maailmankartan ylärajaa hipomaan jää alue, josta säätiedotukset tai tutkimukset eivät yleensä yllä kertomaan.

Harmaana maa-alueena karttaan piirtyvä Grönlanti on maailman suurin saari, eikä se todellisuudessa ole väritykseltään harmaa. Talvisin valkoisen ja sinisen eri sävyt luovat Tanskalle kuuluvan mutta autonomisen saaren maanmuodot.

Kevään koittaessa usean metrin korkuiset lumikerrokset sulavat vain muutamassa viikossa. Ne synnyttävät virtaavia puroja jokaiseen kallionkoloon ja mäennotkoon, joita vesi voi vain löytää.

Kesän saapuessa harmaiden kallioiden alarinteet peittyvät vihreän kasvuston alle. Arktinen saari on paljon muutakin kuin harmaa ja tutkimaton kohde.

Pääkaupunki Nuuk on 18 000 asukkaan virkeä ja yhteisöllinen kaupunki.

Se tarjoaa kulttuuritapahtumia konserteista teattereihin ja museoihin. Traditionaalisesta inuiittikulttuurista kiinnostuneille koettavana on kirjava valikoima erilaisia retkiä vuonoihin: arktisen turskan kalastusta, hylkeenpyyntiä, valaan bongaamista tai jäätiköllä kävelyä.

Monelle paikalliselle perinteinen elämäntyyli on historiaa, mutta merkkejä menneisyydestä on mahdollista löytää, jos vain haluaa.

Luonto ympäröi Nuukia jokaisesta ilmansuunnasta. Kovin pitkään pääkaupungin keskustasta ei tarvitse kävellä, kun menettää jo näkyvyyden kaikkeen ihmisen rakentamaan. Teltan voi pystyttää vuorien keskelle jääviin laaksoihin vesiputousten tai purojen varsille.

Lähes seitsemän kertaa Suomen kokoinen saari ei kuitenkaan ole vain pääkaupunki. Etenkin kun Nuukin sanotaan olevan luonteeltaan yksi tanskalaisista kaupungeista tuttuine elintarvikkeineen ja palveluineen.

Nähdäkseen toisenlaista Grönlantia on matkustettava laivalla tai lentäen, sillä kaupunkien välillä ei ole tiestöä. Matkustaminen on erittäin kallista. Yhdensuuntaisten lento- ja laivalippujen hinnat liikkuvat usein 400 eurosta ylöspäin, riippuen matkan pituudesta.

Laivamatka Nuukista Helsingin leveyspiirille saaren eteläkärkeen kestää puolitoista vuorokautta. Aalloissa vietettyjen tuntien aikana voi kuunnella ihmisten kertomuksia jääkarhujen ja valaiden liikkeistä sekä jäälauttojen synnystä.

Ensimmäinen laivan pysähdyspaikka Nuukista etelään on Qeqertarsuatsiaat, jossa asuu 200 ihmistä. Kyläläiset ottavat kerran viikossa liikennöivän laivan vastaan Grönlannin lipuin, ilotulittein ja hurraa-huudoin.

Pelkkä laivan saapuminen ei ole syy iloitteluun. Tämänviikkoinen laiva tuo mukanaan vastasyntyneen kyläläisen, jonka myötä kylän asukasluku kasvaa puoli prosenttia.

Etelä-Grönlannissa sijaitseva Narsaq oli aikanaan viikinkien asuttama kohde.

Nykyään se on Grönlannin yhdeksänneksi suurin kaupunki, jossa asuu 1 500 asukasta. Laivamatkalla solmittu ystävyys paikallisen metsästäjä-kalastajan kanssa antaa mahdollisuuden nähdä grönlantilaista luontoa ja kulttuuria aidoimmillaan. Inuiittien vieraanvaraisuus, nöyryys ja ystävällisyys on suunnatonta.

Metsästäjän kanssa saan kokea vuoristoluonnon ja saaren lähes ainoiden lehmien läheisyyden. Suuntaamme myös vesille ja ajamme halki kimmeltävien jäälauttojen kohti jäätikköä. Sisämaasta työntyvä jäätikkö värittyy monin eri sävyin ja tiputtaa vähän väliä pieniä lohkareita mereen.

Kolmekymmentä vuotta sitten jäätikkö oli monia kymmeniä metrejä pidemmällä kuin tänä päivänä. Tuoreella jäätiköllä kävely on vaarallista, joten ensiaskeleita sen päällä pääsee ottamaan vasta hetken päästä. Pian saan myös kokea, miltä tuntuu seisoa meressä kelluvan jäälautan päällä. Täällä luonto näyttää samalla kauneutensa ja haurautensa.

Retken aikana pääsen vielä näkemään metsästäjän taitoja, sillä hylkeenpää ilmestyy aalloista. Metsästäjä ampuu sen tarkalla laukauksella.

Saan myös kuulla, että juuri ammuttu hylje hyödynnetään kauttaaltaan. Nahasta tehdään vaatteita ja liha syödään. Tästä ekologisempaa metsästysmuotoa on vaikea löytää.

Grönlannissa on alueita, jossa vaeltaminen on tehty suhteellisen helpoksi merkittyjen kulkureittien vuoksi.

Jääkarhut ja äkkiarvaamattomat sääolot on kuitenkin huomioitava erämaahan lähdettäessä. Paikalliset osaavat kertoa eläinten liikkeistä.

Etelä-Grönlanti tuo mieleen Taru Sormusten herrasta -maastot täysin puuttomana ja kukkulaisena. Alueet ovat lampaiden laidunmaata, minkä voi kuulla aamulla teltasta herätessä.

Saapuva kevät on sulattanut lumen, joten vaeltaminen tapahtuu kallioilla, aluskasvillisuuden päällä tai toisinaan jopa kosteikoissa. Näillä seuduilla Grönlanti on väriltään vihreä. Ei siis ihme, että viikinki Eric Red brändäsikin löytämänsä saaren vihreäksi saareksi.