Terveys: Jonin, 35, pitkä korona on kestänyt jo puolitoista vuotta: tauti ei näkynyt testeissä, mutta koronakoirat merkkasivat sen – "En pysty kunnolla puhumaan"

Pitkä korona: Joni Savolainen on kärsinyt koronan oireilusta jo puolitoista vuotta.

Joni Savolainen sanoo, että pitkä koronatauti voi iskeä myös perusterveisiin aikuisiin. Mikko Välimaa

Mikko Välimaa

Koronavirus eri variantteineen on sairastuttanut ihmisiä Suomessa ja maailmalla jo puolitoista vuotta.

Yhtä kauan on jatkunut vantaalaisen Joni Savolaisen oireilu. Savolainen kuuluu siihen epäonnisten joukkoon, joka kärsii pitkästä koronasta, eli niin sanotusta long covidista.

– Minulla oireet tulevat aaltoina, eli välissä on terveitä ja parempia jaksoja. Oireisiin kuuluu lihas- ja keuhkokipuja, rintakipua ja kipua pään alueella sekä outoja ihotuntemuksia. Fyysistä ponnistelua pitää välttää, ja esimerkiksi trampoliinilla pomppimisen jälkeen kaulani on turvonnut.

– Fyysiset oireet voimistuvat sosiaalisissa tilanteissa. Esimerkiksi kasvojen lihakset kipeytyvät niin, etten pysty kunnolla puhumaan, Savolainen kertoo.

Pitkän koronan oireisiin kuuluvat myös aivoihin liittyvät kognitiiviset oireet. Niitä on esimerkiksi aivosumu, joka haittaa ajattelua, sekä muisti- ja keskittymisongelmat.

– Näitä en ole itse kokenut, muut ovat kyllä.

Savolainen on ollut paljon julkisuudessa keväällä 2020 perustamansa koronapotilaiden Facebook-vertaistukiryhmän myötä. Hän kertoo seuraavansa tiiviisti alan tutkimusta sekä sen ympärillä käytävää keskustelua.

Tutkimuksiin Savolainen on osallistunut itsekin.

– Olin mukana yliopistollisessa tutkimuksessa, jossa käytettiin koronakoiria. Minusta otettiin pyyhkäisynäytteet, ja kolme koiraa merkkasi niistä koronan.

Tulos oli Savolaiselle tärkeä, sillä kun tauti ensi kertaa iski, hänestä otetut nenä–nielu-näytteet eivät paljastaneet tartuntaa. Hänelle ei muodostunut myöskään koronan vasta-aineita.

Myöhemmin infektiolääkäri Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) on diagnosoinut myös Savolaisen koronan.

Kun korona alkoi levitä, monet oireita saaneet kokivat, ettei heitä oteta vakavasti. Oireet olivat outoja, eikä niitä osattu yhdistää koronaan.

Vaikka lääkärien on yhä vaikea tunnistaa long covid, on yhä useampi tietoinen taudista ja potilaiden on siten helpompi kertoa epäilevänsä sitä.

– Long covidin oirekirjo on laaja, eikä sitä edelleenkään tunneta täysin. Tilanne on kuitenkin parantumassa. (Maailman terveysjärjestö) WHO tekee parhaillaan kliinistä kuvausta, jossa kartoitetaan mitä long covid -oireita ja minkälaisen tautikuvauksen tauti pitää sisällään, Savolainen sanoo.

Pitkän koronan kriteereihin kuuluu, että oireilu jatkuu yli 12 viikkoa. Savolaisen mukaan osalla oireet voivat jatkua kuukausia ja jopa vuosia.

Selvää joka tapauksessa on, että pitkästä koronasta on tulossa tauti, josta aiheutuu merkittäviä kuluja myös yhteiskunnalle.

Suomalaisasiantuntijoista koostuvan Eroon koronasta ryhmän tuoreessa arviossa todetaan, että deltavariantin levitessä long covid -potilaita voi tulla tuhansia.

Husin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan tähän pitää varautua.

– Jos tautia on paljon, tulee long covidin oireita muutamille tuhansille suomalaisille. Sellainen määrä ei kaada terveydenhuoltojärjestelmäämme, mutta pitkäaikaista hoitoa vaativien ihmisten hoitopolut on oltava kunnossa.

Lehtosen mukaan valtaosalla pitkää koronaa sairastavista oireet ovat lieviä, eivätkä aiheuta esimerkiksi työkyvyttömyyttä.

Joni Savolainen kehottaa ihmisiä ottamaan koronarokotteen, joka vähentää riskiä saada pitkä korona, joskaan ei sitä täysin poista.

Rokotusten vastustajien Savolainen toivoo miettivän, mikä on vastuullista käytöstä.

– Väärän tiedon levittäminen voi tarkoittaa, että siihen lankeavat jättävät rokotuksen ottamatta ja sairastuvat vakavasti. Pitkän koronan oireilu voi kestää jopa vuosia.

Myös Suomessa pitkän koronan oireita saaneet ihmiset voivat osallistua THL:n tutkimukseen. Lisätietoa: www.covidprog.fi/

Tutkimukset

Sairastavien osuus vaihtelee

Diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen Husista arvioi, että long covidin oireita saa noin viisi prosenttia koronatautiin sairastuneista. Britanniassa pitkää koronaa tutkinut parlamentin alainen työryhmä arvioi, että päivittäisiä oireita on 1,2 prosentilla lapsipotilaista ja 4,8 prosentilla aikuisista.

Brittiraportissa viitataan myös tutkimuksiin, joissa oireita saaneiden osuus on jopa 37 prosenttia. Joni Savolainen taas nostaa esille WHO:n luvun, joka on ollut 10–30 prosenttia, mutta myös isompia osuuksia on tutkimuksissa mainittu.

– Olennaista on tietää, että pitkään koronaan voivat sairastua myös perusterveet nuoret aikuiset, eikä taustalla tarvitse olla koronaan liittyvää sairaalahoitoa, sanoo 35-vuotias Savolainen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.