Ruoka: Havaijilla ruoassa suositaan tuoreutta ja keveyttä – katso suomalaiseen keittiöön sopivat reseptit

Värikkään havaijilaisruoan salaisuutena ovat erilaiset suolat ja öljyt.

Grillattu lohi saa paratiisimaista makua tuoreista kasviksista. Kari Martiala

Kari Martiala

Havaijilla annokset saavat eksoottisen makunsa esimerkiksi pähkinöistä ja makusuoloista. Kokeile vaikkapa Himalajan suolaa eli ruususuolaa.

Voit myös valmistaa itse makusuoloja yhdistämällä sormisuolaan kuivattuja ja jauhettuja yrttejä tai kukkia – kehäkukkaa, väinönputkea, tilliä, ruiskukkaa tai vaivaiskoivua.

Jauha kuivatut yrtit tai kukat ja sekoita jauhe sormisuolan sekaan. Käytä vain tunnettuja ja puhtaassa maaperässä kasvaneita villikasveja.

Suosittuja raaka-aineita ovat meillekin tutut papaija, mango, avokado, ananas, tomaatti, kesäkurpitsa, kajottikurpitsa, kevätsipuli, palsternakka, porkkana, paprika, kikherneet ja pavut. Lähes kaikkia Havaijilla tarjottavia hedelmiä ja vihanneksia saa myös suomalaisista marketeista.

Yrtteinä käytetään saarten omia sekoituksia mutta myös timjamia, basilikaa, lehtipersiljaa ja erilaisia suoloja ja öljyjä.

Havaijilla käytetään usein macadamiapähkinästä valmistettuja tuotteita, ja macadamia­öljy on suosittua myös Suomessa. Öljyssä on mieto, pähkinään vivahtava hienostunut maku, ja se sopii hyvin esimerkiksi salaatteihin ja kastikkeisiin. Öljy sietää myös hyvin korkeita paistolämpötiloja, jopa 190 astetta.

Monista eri ilmansuunnista saapuneet vaikutteet ovat muovanneet havaijilaista ruokakulttuuria.

Amerikkalaisuus näkyy pikaruokaketjujen hampurilaisina ja ahkerana grillaamisena, japanilaisuus sushina, sushimina ja paneroituina herkkuina.

Aasialaisuutta ovat monet mausteet ja yrtit. Tyynenmeren alueella yrtteinä käytetään saarten omia sekoituksia, mutta myös timjamia, basilikaa ja lehtipersiljaa.

Saarilla suositaan myös erilaisia suoloja ja öljyjä. Yhdistäviä tekijöitä saarten ruokakulttuurille ovat terveellisyys, keveys ja värikkyys. Annoksissa käytetään runsaasti hedelmiä, kasviksia ja terveellisiä öljyjä, jotka korvaavat pastan, riisin ja perunan.

Nämä Helena Lylyharjun reseptit on sovitettu suomalaiseen keittiöön unohtamatta kuitenkaan havaijilaista valmistustapaa.

Seesamibroileri

4 annosta

Paahdetuilla seesaminsiemenillä maustettu broileri hedelmäisten lisukkeiden kera on kevyt kesäherkku. Kari Martiala

500 g broilerin rintafileitä

1 rkl sherryä

1 dl soijakastiketta

1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä

1 dl vehnäjauhoja

2 dl maissijauhoja

6 rkl ruskeaa sokeria

3 isoa kananmunaa

3 tl valkosipulimurskaa

2 tl hienonnettua salottisipulia

2 tl raastettua inkivääriä

ruokaöljyä paistamiseen

1. Paahda seesaminsiemeniä kuumalla pannulla sekoittaen, kunnes ne ovat kullanruskeita.

2. Hienonna salottisipuli ja raasta inkivääri.

3. Sekoita reseptissä mainituista raaka-aineista löysä taikina. Lisää broilerin rintafileet taikinaan. Laita seos maustumaan seuraavaan päivään jääkaappiin. Voit sekoittaa seosta pari kertaa, että taikina on kaiken lihan pinnassa.

4. Paista broilerin fileet kypsiksi runsaassa öljyssä pannulla tai rasvakeittimessä.

5. Nosta talouspaperin päälle, että saat liiat rasvat pois.

Seesamibroileri sopii hyvin tarjoiltavaksi hedelmäisen salaatin kera.

Hunajalohta ja inkiväärirelissiä

4 annosta

600 g lohta annospaloina

2 rkl sinappia

1 rkl raastettua inkivääriä

1 rkl hunajaa

0,5 tl mustapippurirouhetta

sormisuolaa maustamiseen

1. Sekoita keskenään sinappi, inkivääriraaste, hunaja sekä mustapippurirouhe.

2. Voitele lohipalat sinappi-inkivääri-hunajaseoksella ja paista niitä kuumalla paistinpannulla pari minuuttia.

3. Käännä palat uunivuokaan ja laita uuniin 180 asteeseen noin 6 minuutiksi. Mausta sormisuolalla.

Tarjoa lohi inkiväärirelissin ja tuoreen salaatin kanssa.

Grillifile kasvispedillä

4 annosta

Kesällä lihan seuraksi ei aina kaivata perunoita, sillä kasvikset riittävät täydentämään aterian. Makusuolat ovat mukava lisä, ja niitä voi valmistaa itsekin esimerkiksi yrteistä ja kuivatuista sienistä. Kari Martiala

600 g härän tai possun sisäfilettä

100 g porkkanaa

100 g sipulia

100 g palsternakkaa

200 g kesäkurpitsaa

100 g paprikoita

1 dl hienonnettua kevätsipulia

macadamiapähkinäöljyä paistamiseen

1 tl mustapippuria

Havaijin laavasuolaa tai punaista suolaa

1. Kuori ja suikaloi porkkana ja palsternakka sekä sipulit.

2. Kiehauta suikaloidut kasvikset.

3. Suikaloi kesäkurpitsat ja paprikat.

4. Mausta fileet mustapippurilla ja paista pari minuuttia kummaltakin puolelta kuumalla pannulla tai grillillä.

5. Kääri paistettu filee folioon muutamaksi minuutiksi levähtämään, niin lihasnesteet eivät valu pois.

6. Paista suikaloidut kasvikset nopeasti kuumalla pannulla tai grillillä macadamiapähkinäöljyssä.

7. Leikkaa filee viipaleiksi ja kokoa annos.

8. Laita lautaselle ensin suikalekasvispaistos ja sen päälle viipaloitu liha. Ripottele päälle makusuolaa.

Granaattiomenaa ja pannacottaa

4 annosta

4 liivatelehteä

4 dl kuohukermaa

4 dl maitoa

1 vaniljatanko

1 dl sokeria

1 granaattiomena

Granaattiomena sopii mainiosti miedon vaniljapannacotan seuraksi. Kari Martiala

1. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.

2. Laita kuohukerma, maito, halkaistu vaniljatanko ja sokeri kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Älä päästä kiehumaan yli!

3. Ota vaniljatanko pois ja kaavi vaniljan siemenet kermamaitoseokseen.

4. Lisää pehmenneet liivatelehdet kermamaitoseokseen ja anna sen jäähtyä, kunnes seos alkaa hyytyä. Silloin vaniljatangon siemenet eivät painu pohjaan jääkaapissa hyytyessään.

5. Laita pannacotta annosvuokiin tai yhteen isompaan tarjoiluastiaan ja jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

6. Puolita granaattiomena ja kaavi siitä siemenet pikkulusikalla.

7. Laita granaattiomenan siemenet cocktaillasin pohjalle ja nosta pallo pannacottaa päällimmäiseksi. Koristele vielä mintunlehdillä.

Hedelmäinen rapuherkku

4 annosta

200 g jättikatkaravunpyrstöjä

100 g tomaattia

100 g avokadoa

100 g mangoa

0,5 dl macadamiapähkinäöljyä

2 rkl sitruunamehua

2 tl sokeria tai hunajaa

ripaus chilijauhetta

Havaijin laavasuolaa tai punaista suolaa

yrttejä koristeluun

Mango, tomaatti ja kurkku täydentävät kesäisen rapusalaatin. Kastike saa mukavan mausteen macadamiapähkinäöljystä. Kari Martiala

1. Leikkaa tomaatti kuuteen osaan ja poista siemenet siitä. Leikkaa lohkot suikaleiksi ja suikaleet pieniksi kuutioiksi.

2. Kuori ja leikkaa myös avokado ja mango pieniksi kuutioiksi.

3. Sekoita kastike: macadamiapähkinäöljy, sitruunamehu, sokeri tai hunaja sekä chilijauhe.

4. Valuta jättikatkaravunpyrstöt.

5. Annoksesta saat näyttävän käyttämällä muottia annoksen kokoamiseen. Laita muottiin ensin mangokuutiot, sitten tomaattikuutiot ja lopuksi avokadokuutiot. Asettele jättikatkaravunpyrstöt tornin päälle tai viereen lautaselle.

6. Pirskota kastiketta päälle, ripottele pinnalle Havaijin laavasuolaa ja koristele haluamillasi yrteillä: timjamilla, tillillä, lehtipersiljalla tai basilikalla.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.