Helsingin Ruoholahdessa 22 vuotta omaa hierontayritystä pitänyt Heikki Lämsä 46, tiesi jo lapsena, mitä haluaa isona tehdä.
Hierojan ammatti oli ollut Lämsän haaveammatti pienestä pitäen.
– Tiesin jo lapsena, mitä haluan tehdä. Minua on aina kiinnostanut se, mitä ihon alla tapahtuu. Ja miten voin muuttaa tilannetta, jos jokin kohta on kipeä.
Peruskoulun jälkeen Lämsä lähti Kuusamosta 16-vuotiaana opiskelemaan Arla-instituuttiin Espooseen.
Muutettuaan Leppävaaraan mies alkoi selailla soitella läpi kuntosaleja, joissa tarvittaisiin hierojaa.
Syntymäsokeus ei ole estänyt haaveiden toteuttamista ja Lämsä on elänyt vahvasti näkevien maailmassa.
Minua on aina kiinnostanut, mitä ihon alla tapahtuu.
– Minulle on aina ollut luontevaa olla kontaktissa näkevien kanssa. Koulussa kaikki kaverinikin olivat näkeviä.
Lämsä valmistui hierojaksi vuonna 1997. Seuraavana vuonna hän perusti oman yrityksen, Massage Don Maxin. Onko työ vastannut odotuksia?
– Ehdottomasti. Sokeudesta on ammatillisesti ollut paljonkin höytyä. Tuntoaistini on vahva. Tässä työssä käytän paljon tuntoaistia, mutta aistin hyvin myös ilmapiiriä ja sitä, minkälainen energia ympärilläni on.
Asiakkailta saadun palautteen mukaan Lämsän kädet ovat suorastaan maagiset ja ne löytävät nopeasti kireimmät lihakset.
Vuosien varrella Lämsälle on kehittynyt iso ja laaja asiakaspiiri. Tutut asiakkaat varaavat aikoja pitkienkin aikojen päähän.
Nuorena hypimme suksilla porukalla mäkeä kotipaikkakunnallani.
– En juurikaan ole panostanut mainontaan, koska uudet asiakkaat tulevat pitkälti vanhojen kautta. Nuorin on ollut kahdeksan päivän ja vanhin 94 vuoden ikäinen.
Osin sokeudesta, mutta myös ajanhallinnasta johtuen Heikki Lämsä ei itse ota ajanvarauksia vastaan. Sen tekee ulkopuolinen avustaja.
Ajan varaaminen tapahtuu sähköpostilla tai tekstiviestillä.
– Se toisaalta vapauttaa minut myös tekemään muita asioita, sanoo Lämsä tarkoittaen hierontojen lisäksi muun muassa siivousta ja pyykinpesua, Lämsä kertoo.
Punavuoressa asuva Lämsä kulkee työmatkat itsekseen kävellen käyttäen apuvälineenä valkoista keppiä.
Helsingin ydinkeskustaan hän ei kuitenkaan yksin mielellään lähde.
– Siellä on niin paljon hälinää ja piippauksia, että koen oloni siellä turvattomaksi liikkua yksin. Joudun väistelemään myös skootteja, jotka jätetään usein keskelle tietä.
– Näen valoja. Erotan yön ja päivän, mutta varjoja en erota, mies kertoo näkökyvystään.
Vapaa-ajalla Lämsä matkustelee ja harrastaa avovaimonsa kanssa ajoretkiä 250-kuutioisella skootterilla. Enää Lämsä ei itse aja, nuorempana kylläkin. Suljetuilla teillä ja valvotusti.
– Olen ajanut autolla, traktorilla, mönkijällä, moottorikelkalla ja moottoripyörällä. Sitä en enää tekisi, mies hymyilee moottoripyöräajojaan.
Mäkeä mies ei myöskään enää hyppäisi.
– Nuorena hypimme suksilla porukalla mäkeä kotipaikkakunnallani Kuusamossa. Veli seisoi hyppyrinnokassa ja huusi koska pitää ponnistaa. Sitäkään en enää uskaltaisi tehdä.