Oma raha: Moni saa lisätuloja kirppismyynneillä, marjoja poimimalla ja keräämällä pulloja – harva tietää, milloin niistä pitäisi maksaa veroa

Kirpputoreilla myydään usein itse tehtyä uutta tavaraa. Sen verotus eroaa vanhan tavaran myynnistä.

Virpi Lummaa etsiskeli kirppikseltä tarvikkeita hatuntekoon. Vanhan tavaran ystävänä tuli samalla katsastettua muutakin tarjontaa. Tomi Kangasniemi

Tomi Kangasniemi

Moni hankkii lisätuloa esimerkiksi pullonkeräyksellä, myymällä poimimiaan marjoja tai toimimalla siivousapuna tuttavilleen. Aina ei kuitenkaan ole helppo tietää, missä tapauksissa saadut tulot ovat veronalaisia.

– On hyvä muistaa, että oman työsuorituksen myynnistä saatava tulo on aina veronalaista ansiotuloa, johtava veroasiantuntija Pirjo Mäkynen Verohallinnosta toteaa.

Sama pätee itse tehtyjen tuotteiden myyntiin. Ostetun tavaran myynnistä taas maksetaan luovutusvoittoveroa. Edellytyksenä on, että myyntihinnat ylittävät kalenterivuoden aikana 1 000 euron rajan.

Tavaran myynnissä poikkeuksena on koti-irtaimisto. Siitä saadut myyntivoitot ovat verovapaata 5 000 euroon saakka vuodessa. Irtaimistoksi luetaan muun muassa astiat, vaatteet, kodinkoneet ja huonekalut.

Tanja Suominen on innostunut eläkkeelle jäätyään myymään tavaraa kirppiksillä. Tomi Kangasniemi

Moni ostaa ja myy erilaista tavaraa kirpputoreilla. Tällöin voidaan helposti erehtyä siinä, milloin maksetaan veroa ja milloin taas ei.

Oman työsuorituksen myynnistä saatava tulo on aina veronalaista ansiotuloa.

Pirjo Mäkynen

– Kirpputoreilla myydään paljon myös itse tehtyä uutta tavaraa. Silloin pitää erottaa se, että itse kudotuista, uusista villasukista saadut tulot ovat veronalaista ansiotuloa mutta vanhasta omassa käytössä olleesta kattilasta saadut tulot eivät.

Myyjän pitää siis muistaa, että itse tehdystä tavarasta saadut tulot ovat veronalaisia. Poikkeuksena on, jos tavara on ensin ollut omassa arkikäytössä ja 1 000 euron raja ei ylity.

– Jos harrastaa esimerkiksi nettikirppiksellä osto- ja myyntitoimintaa, pitää laittaa sekä osto- että myyntihinnat ylös. Vero maksetaan nettotuloista, Mäkynen muistuttaa.

Moni kirpputoreilla käyvä ei tunnu tietävän, että uuden ja käytetyn tavaran verotuksessa on eroja. Turkulaiselta Kirppis-Center Manhattanilta tavoitettu Virpi Lummaa ei ole itse myynyt kirppiksillä tavaraa, mutta hän on huomannut, että kirppiksillä on nykyisin myynnissä aiempaa enemmän uusia tuotteita.

– Olen tällainen vanhan romun ystävä ja etsin aina vanhaa tavaraa. Uutta myydään nykyisin vähän enemmän, mutta se riippuu paikkakunnasta ja kirpputorista.

Erilaisiin verotuskäytäntöihin hänellä ei ole mielipidettä.

– Säännöt on asetettu varmasti ajatuksella.

Tanja Suominen on myös törmännyt siihen, että uuden tavaran myynti on lisääntynyt kirppiksillä. Se sotii hänen mielestään kirpputorin toimintaperiaatetta vastaan.

– Käytetyt tavarat ovat kirpputorin juttu. Jos uutta tavaraa on jo enemmän kuin vanhaa, ei se ole enää kirpputoritoimintaa.

Verotukseen Suominen suhtautuu ymmärtäväisesti.

– Jos esimerkiksi tuodaan paljon tavaraa Virosta ja myydään sitä eteenpäin kirpputoreilla, niin pitäähän siitä maksaa veroa.

Muokattu 21.6.2021 kello 14.52: Muutettu lause "Myyjän pitää siis muistaa, että muusta kuin itse tehdystä tavarasta saadut tulot ovat veronalaisia." muotoon "Myyjän pitää siis muistaa, että itse tehdystä tavarasta saadut tulot ovat veronalaisia. "

Luovutusvoittovero

Myyntivoitoista pidätetään 30 prosenttia

Luovutusvoittoa eli myyntivoittoa syntyy, kun myydään tai vaihdetaan omaisuutta ja myyntihinta ylittää tuotteesta maksetun summan. Omaisuuden myynnistä syntyy siis voittoa.

Luovutusvoitosta pitää maksaa veroa, ja kaikki luovutusvoitot tulee ilmoittaa veroilmoituksessa.

Omaisuuden myyjä maksaa luovutusvoitosta veroa pääomatulojen veroprosentin mukaan. Prosentti on 30, kun voiton määrä on 30 000 euroa tai alle. Tämän ylittävästä osasta veroprosentti on 34.

Lähde: Vero.fi

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.