Kun Paula Koivuniemi lenkkeilee koiran kanssa, ihmiset eivät huutele perään.
Paula Koivuniemi on huohottaa hengästyneenä. Artisti on juuri tullut päivittäiseltä lenkiltä managerinsa Laura Vuorisen koiran Sirun kanssa.
– Siru on nuori koira ja liikkuu nopeasti. Minä liikun perässä tietenkin sitten hänen tahtiinsa. Koira on neljä ja minä 73 ja puoli, naurahtaa Helsingin keskustassa asuva artisti.
Siru on aina mukana kävelylenkeillä, jotka suuntautuvat tavallisesti keskustaan tai merenrantaan Kaivopuistoon. Koira on kivaa lenkkiseuraa, ja silloin saa olla enemmän rauhassa.
– Koira on siinäkin mielessä hyvä, että silloin voin vapaasti ulkoilla Paula Koivuniemenä. Kun liikun itsekseni, ihmiset huutelevat aina perään, että Paula hei!
Yksityisyys on ollut ja on edelleen vuosikymmeniä artistiuraa tehneelle tähdelle tärkeää.
Tulevaa joulua Koivuniemi odottaa rauhallisin mielin.
Silloin voin vapaasti ulkoilla Paula Koivuniemenä.
– Kun ikää on tullut lisää, minusta on tullut parempi joulunviettäjä. Aina en ole pitänyt joulusta. Se on jotenkin ahdistanut minua. Nyt pystyn jouluisin jo hiljentymään.
Jouluperinteisiin on kuulunut käynti joulukirkossa, mutta tänä vuonna kirkko jää koronan vuoksi väliin.
– Telkkarista tulee jouluohjelmia joka kanavalta. Täytyy sitten katsoa niitä ja laulaa mukana, Koivuniemi hymähtää.
Tänä vuonna jouluun liittyy myös haikeutta ja surua. Veli kuoli viime vuonna. Omat vanhemmatkin ovat jo kuolleet. Lapsuudessa jouluja vietettiin usein isolla sukulaisporukalla mummin luona Alavudella. Kissoja, koiria, serkkuja ja muitakin läheisiä vilisevistä jouluista on jäänyt lämpimiä muistoja, joita on vieläkin mukava muistella.
– Se oli ihanaa ja turvallista aikaa. Mutta ei se huonoa ole nytkään, toisenlaista vain.
Vaikka Koivuniemi asuu yksin, hän ei tunne oloaan yksinäiseksi.
– Ei tarvitse olla kuin muutama hyvä ystävä ja elämä on kohdallaan.
Joulua Koivuniemi aikoo viettää pääasiassa kotosalla. Joulukuusi on jo koristeltu olohuoneeseen. Siitä pitää myös 8-vuotias maatiaiskissa Oliver, joka tykkää nyppiä koristeita pois oksilta.
Jouluaattoa artisti aikoo viettää Helsingissä.
– Menen käymään Lauran kotitalolla Käpylässä. Minut on kutsuttu sinne. Itse en ole mikään ruoanlaittaja, hän kertoo.
Tuleva joulu on siinäkin mielessä poikkeuksellinen, että joulukonsertit jouduttiin perumaan.
– Se on harmi. Joulukonsertit ovat niin ihania, sekä itselle että yleisölle. Tänä jouluna täytyy ajatella sitä toista puolta, että saa olla läheisten kanssa, Paula Koivuniemi pohtii.