Ennen matkaansa Pirinen vietti puolet vuodesta Lapin luonnossa oppaana ja puolet kaupungissa media-alan töissä.
Moni nuori aikuinen kavahtaa ajatusta pitkistä työurista saman työnantajan leivissä tai eläkeviroista. Heidän uransa voi koostua monista työpaikoista ja useista ammateista.
Kolmekymppisen Suvi Pirisen liikkuva elämäntyyli ja kaipuu vapauteen ovat tuoneet hänelle kaksi ammattia sekä useita työpaikkoja eri paikkakunnilla ja nyt myös ulkomailla.
Pirinen on koulutukseltaan medianomi. Lapin ammattikorkeakoulussa vuonna 2014 suoritettu tutkinto antoi hänelle valmiuksia elokuva-alalle kuvaukseen, leikkaukseen ja valaisuun.
– Olen tehnyt paljon media-alan pätkätöitä. Olen ollut esimerkiksi kuvaaja-leikkaajana Ylellä sekä valomiehenä parissa elokuvatuotannossa, tehnyt nettivideoita ja kirjoittanut juttuja lehtiin.
Pirinen päätti yhden pätkätyön päättymisen jälkeen toteuttaa unelmansa ja muuttaa Lappiin.
– Kiersin aluksi ympäri Lappia erilaisissa sesonkitöissä: ensin tarjoilijana ja vastaanottovirkailijana mutta myöhemmin yhä enemmän huskysafarioppaana. Se oli ollut unelmani lapsuudesta saakka.
Joskus varhaisteininä aloin haaveilla maailman kiertämisestä: pitkästä matkasta, jonka rahoittaisin tekemällä töitä matkan varrella.
Pian hän oli jo kouluttautumassa alalle Muonion ammattiopistossa.
– Koulutuksessa oli mahdollista suuntautua joko koiravaljakko- tai moottorikelkkasafarioppaaksi, ja suurin osa koulutuksesta toteutettiin työssä oppimalla. Sitä kautta pääsin ensimmäistä kertaa töihin koiravaljakoiden kanssa.
Työtä tehtiin talvisin, joten kesiksi hän palasi toisen ammattinsa pariin.
– Vietin puolet vuodesta Lapin luonnossa oppaana ja puolet kaupungissa media-alan töissä.
Kunnes tuli aika toteuttaa se suurin unelma.
Pirinen on asunut ja työskennellyt viime vuoden lokakuusta Kanadassa.
– Joskus varhaisteininä aloin haaveilla maailman kiertämisestä: pitkästä matkasta, jonka rahoittaisin tekemällä töitä matkan varrella.
Hän kuuli jo lukiossa Working Holiday -viisumista. Sen turvin voi asua ja tehdä töitä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa 12 kuukautta, kun tavallisella viisumilla voi oleskella maassa vain kolme kuukautta.
– Päätin lähteä Australiaan heti valmistuttuani ja säästin sitä varten koko lukioajan. Sitten tuli mutkia matkaan ja reissu lykkääntyi useaan kertaan.
– Välillä syynä oli hyvä työtilaisuus, välillä ihmissuhde – milloin mitäkin.
Viisumin yläikäraja oli aiemmin 30 vuotta.
– Kun olin valmistumassa ammattikorkeasta, vanha Australian- unelma tuli uudestaan mieleen. Ehdin kuitenkin täyttää 30, joten tuo ovi sulkeutui.
Viisumisäännöt muuttuivat kuitenkin yllättäen ja yläikäraja Uuteen-Seelantiin nousi 35 vuoteen, joten Piriselle avautui uusi mahdollisuus.
Kohteeksi nousi vähän puskan takaa myös Kanada. Myös sinne pääsi viime vuonna Suomesta Working Holiday -viisumilla, vaikka hakuprosessi eroaa Australiasta ja Uudesta-Seelannista.
– Minulla oli herännyt kiinnostus pitkän matkan koiravaljakkokilpailuja kohtaan. Aloin kiinnostua Kanadasta, koska siellä koiravaljakkokilpaurheilu on paljon suositumpaa ja suurempaa kuin Suomessa.
Pirinen keksi, että lähtemällä Kanadaan hän voisi toteuttaa sekä unelmansa ulkomailla asumisesta että kehittyä ammatissa, josta hän oli kiinnostunut.
Lopulta hän haki ja sai viisumin myös Uuteen-Seelantiin.
– Minun oli pakko toteuttaa suuri matkani ennen kuin kykenisin asettumaan mihinkään aloilleni.
Kun Pirinen runsas vuosi sitten lähti reissuun, ajatuksena oli viettää vuosi Kanadassa ja toinen Uudessa-Seelannissa. Ensimmäiseksi hän suuntasi Kanadaan.
– Sitten tuli korona ja rajat sulkeutuivat. Uusi-Seelanti jäi haaveeksi ja jäin Kanadaan. Aion olla täällä vielä ainakin tämän talven.
Pirinen etsi ensimmäisen työpaikkansa Kanadasta vielä ollessaan Suomessa. Hän piti tärkeänä, että se olisi omalta alalta.
– Halusin työskennellä nimenomaan rekikoirien parissa ja oppia lisää. Ensimmäinen työpaikkani oli kuitenkin pettymys: työ ei ollut yhtään sitä, mitä oli luvattu.
Talvikausi oli jo alkanut, joten alan työpaikkoja oli enää vähän tarjolla. Lopulta hän löysi palkattoman harjoittelupaikan, josta sai työn vastineeksi majoituksen ja ruokarahaa.
Koko talven pelkällä ruokapalkalla työskentely alkoi kuluttaa liikaa Pirisen säästöjä, joten hän alkoi etsiä uutta työtä.
– Ajattelin, että tekisin kesällä mitä työtä vain, kunhan saisin siitä palkkaa. Sattuma puuttui kuitenkin peliin ja päädyin kesäksi palkkatöihin kilpakenneliin, joka sijaitsee rekikoiraharrastuksen ytimessä Yukonissa.
– Se osoittautui unelmatyöpaikaksi. Pääsin oppimaan koiravaljakkotöitä Kanadan parhaimmilta.
Working Holiday -viisumi on mennyt umpeen, joten Pirinen hakee nyt työviisumia voidakseen jäädä Kanadaan.
– Haluan ehdottomasti päästä samaan työpaikkaan Yukoniin vielä talveksi oppimaan lisää.
Suvi Pirisen Kanadan-matka alkoi Quebecista, sen jälkeen hän työskenteli Ontariossa ja tällä hetkellä hän odottelee työviisumia Yukonissa.
Hänen asumisensa on järjestynyt työpaikkojen kautta, joten hän ei ole maksanut vuokraa vielä ollenkaan.
Erikoisin majoitus on ollut jurtta eli paimentolaismaja, jossa hän asui viime kesänä silloisen työnantajansa pihapiirissä Yukonissa.
– Siellä ei ollut sähköjä tai juoksevaa vettä, mutta kylläkin kamina ja kaasuhella. Aurinkopaneeliin yhdistetyn pienen patterin avulla sain jurttaan valot ja pystyin lataamaan puhelimeni, Pirinen kertoo.
Hän asui ja työskenteli keskellä metsää, noin 30 kilometrin päässä lähimmästä kylästä.
– Siellä oli helppo pitää sosiaalista etäisyyttä. Koko Yukonin territoriossa on ollut vain muutama koronatapaus, joten olo on ollut turvallinen.
Kanadan palkkataso on Pirisen arvion mukaan hieman korkeampi kuin Suomessa. Elintarvikkeiden hinnat ovat puolestaan suunnilleen Suomen tasolla.
– Tähän mennessä ainoassa palkkatyössäni palkka vastasi aika lailla suomalaista eräoppaan minimipalkkaa. Koska asuminen oli ilmaista eikä juoksevia menoja ollut, palkkani riitti hyvin.
Pirisellä ei ole kanadalaista pankkitiliä, sillä palkka maksettiin hänelle käteisellä.
– Siinä ei ole mitään hämärää. Verot maksettiin asianmukaisesti, ja sain työnantajan kirjanpitäjältä viralliset palkkakuitit.
Jotta palkka voitiin maksaa, Pirisen piti hakea itselleen kanadalainen sosiaaliturvatunnus. Se oli helppo tehdä netissä.
Pirisen mukaan terveydenhuolto on ulkomaalaiselle todella kallista. Vakuutus on pakollinen jokaiselle maahan saapuvalle, ja se tarkastetaan rajalla.
– Minun piti kerran mennä illalla päivystykseen koiranpureman vuoksi. Käynti maksoi 718 dollaria eli noin 460 euroa. Sain rahat takaisin vakuutusyhtiöltä, mutta hätätapauksia varten on hyvä olla rahaa säästössä.
Pirinen arvioi, että hän on käyttänyt tähän mennessä elämiseensä Kanadassa noin 5 000–6 000 euroa säästöjään. Lennot hän oli maksanut jo aiemmin.
Hän aloitti säästämisen isoa irtiottoaan varten jo lukioiässä. Joskus hän otti säästötililtään rahaa isompiin menoihin mutta palautti summat aina takaisin.
– En ottanut opintolainaa, ja työskentelin koko opiskeluaikani viikonloppuisin ja kesäisin. Vaikka olen tehnyt pätkätöitä, en ole ollut pitkiä aikoja työttömänä. Viimeisenä vuotena ennen lähtöäni sain kivasti lisää säästöjä, sillä en pitänyt lainkaan lomia, Pirinen kertoo.