Paikalliset

Rekisterikilpiä vaihdettu

Vaihto. Autoihin on vaihdettu vääriä rekisterikilpiä. Arkistokuva Auli Henriksson

Koskenkylässä on lyhyen ajan sisällä vaihdettu auton rekisterikilpiä toisiin ainakin kahdesta eri autosta.
LOVIISA Komisario Björn Näse Itä-Uudenmaan poliisista toteaa rekisterikilpien vaihtamisen olevan aika yleistä. Syynä voi olla esimerkiksi se, että tekijällä on itsellään katsastamaton auto tai on niin sanotusti haku perässä itsellä, ja halutaan välttää kameroita ja kiinni jäämistä. Rekisterikilpien anastamisella voidaan myös valmistella jotain rötöstelyä ja hämätä mahdollisia silminnäkijöitä väärillä kilvillä. Näse neuvoo tekemään aina rikosilmoituksen, jos autosta on vaihdettu kilvet. Näin voidaan kilvet etsintäkuuluttaa. Seuraukset tekijälle ovat pienet, rekisterikilven vieminen on näpistys ja väärien kilpien kiinnittäminen omaan kulkuneuvoon ajoneuvorikkomus. Ongelmalliseksi autoilijalle tulee kilpien viemisen seuraukset. On hankittava katsastuskonttorilta väliaikaiset kilvet uusia odottaessa. Kulut jäävät todennäköisesti alle vakuutuksen omavastuurajan, joten kustannukset jäävät rikoksen kohteeksi joutuneen autoilijan kustannettavaksi. Näse luonnehtii kilpien vaihtamista ärsyttäväksi oheisrikollisuudeksi, jota on vaikea estääkään. Kilvet saa irti tavalla tai toisella. Jos samalla alueella kilpiä lähtee lyhyen ajan sisällä useammat, hän arvelee tekijän olevan saman.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Verokone

 

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat