"Diskoja voisi olla useammin", totesivat nelosluokkalaiset Emilia ja Ella.
Huhtikuun lopulla toteutettiin oppilaiden toiveista Koskenkylän koulun ja Forsby skolan järjestämä disko kaikille oppilaille. Disko pidettiin Agricolahallilla. Perjantain yhteistä diskoa edelsi teemaviikko, jolloin kaikki saivat pukeutua eri tavoin. Perjantain diskon yhteydessä oli myös naamiaiset. Diskon järjestelyt hoiti molempien koulujen oppilaskunnan hallitukset yhdessä. Haastattelimme diskoon osallistujia.
Mitkä olivat diskon fiilikset:?
Nelosluokan Emilian ja Ellan mielestä diskossa oli ihan kivaa, diskoja voisi olla useammin.
Danian mielestä diskossa oli kivaa, mutta välillä tylsää. Eveliinasta diskossa oli kivaa.
Saaga, koulunkäynninohjaaja, vastasi että diskossa on kivaa, loistavat ja innokkaat fiilikset.
Katja-rehtori vastasi että fiilikset on hyvät. Kivaa kun tehdään yhdessä.
Oliko kivaa tanssia?
Veran mielestä diskossa oli kiva tanssia, myös Liannan ja Minjan mielestä oli kivaa kun disko järjestettiin. Olgan mielestä tanssiminen oli kivaa.

Diskossa soi musiikki ja siellä oli leikkejä ja kilpailuja, kuten limbo ja tanssikilpailu. Kaikilla oli hauskaa. Limbon isojen oppilaiden kilpailun voitti Ella Forsby skolanin nelosluokalta ja limbon pienten oppilaiden voitto jaettiin Koskenkylän kakkosluokkalaisten kesken.
Tanssikilpailun pienten oppilaiden osion voitti ykkösluokkalainen Oliver Koskenkylän koulusta ja isojen oppilaiden kilpailun nelosluokkalainen Molly Forsby skolasta. Voittaminen tuntui kaikista kivalta. Myös heidänkin mielestä oli kiva osallistua jotka eivät voittaneet. Kaikki yrittivät parhaansa, ja liikkeet olivat hyviä.
Jutun tekijät: Elwa-Lilja Frank, Minja Heinonen, Jenna Kaartinen, Maria Paakkinen, Olivia Rantala, Viola Ruotsalainen, Jade Saraste, Lianna Selin ja Theo Uusnäkki.