Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivätoimintakeskuksen asiakkaat tekivät huiman matkan avaruuteen – lue myös heidän runo rakkaudesta

Loviisan kehitysvammaisten päivätoimintakeskuksen OT1-ryhmän asiakkaat matkustivat viime syyskauden aikana avaruuteen. Noin viisi kuukautta kestänyt projekti avaruuden parissa, päättyi hieman joulun alla järjestettyyn taidenäyttelyyn muille talon asiakkaille sekä ohjaajille.

Avaruusprojektin aikana avaruuteen matkattiin niin kuvataiteen, askartelun, musiikin kuin elokuvienkin avulla. Myös avaruusaiheiset runot sekä rentoutukset veivät asiakkaita erilaisiin mielikuvituksen luomiin maisemiin. Silmät kiinni ja matkalle!

Projektin aikana syntyi ryhmän yhteistuumin kirjoitettu runo rakkaudesta. (tämän jutun lopussa) Se sai alkunsa lausahduksesta, jossa pohdittiin, mikä on valovuosi? ”Rakkaus on valovuosi!” huudahti eräs asiakkaista. Runoon saimme mahdutettua lähiavaruutemme tunnetuimmat taivaankappaleet sekä ajatuksia rakkauden syvimmästä olemuksesta.

Kuukausien ahertamisen tuloksena olimme lopulta tehneet paljon ja monenlaista. Valtaisan seinämaalauksen puhallustekniikalla, jossa jokainen asiakas kuvasi omaa galaksiaan värein ja kuvioin. Rakensimme aurinkokuntamme planeettoineen paperimassasta työtilamme kattoon ja teimme taivaankappaleistamme esittelygallerian työtilan seinille.

Avaruusalukset sekä Suominautit saivat ulkomuotoonsa inspiraatiota elokuvamaailmasta sekä asiakkaidemme ehtymättömästä mielikuvituksesta. Näitä rakenneltiin kierrätysmateriaaleista, kuten pahvilaatikoista, muovipurkeista ja mehupilleistä.

Tällaisen projektin päätteeksi täytyi toki järjestää vielä ne juhlatkin. Taidenäyttelyn suunnitteluun ja toteutukseen jokainen asiakas osallistui omien toiveidensa mukaan. Musiikki, valot, töiden esittely sekä tietenkin tarjottavat päätettiin yhdessä ja toteutettiin ammattitaiteilijoiden tapaan, eli loistavasti.

Taustalla soi ambient-musiikki ja kattoon ripustettu diskopallo loi ympärille tuikkivan tähtitaivaan. Kuplivalla juomalla ja herkuilla toivotettiin vieraat tervetulleiksi. Oma osuus esittelyssä saattoi joitakin hieman jännittää, mutta ei sitä huomannut kukaan!

Seuraavaksi sukellammekin valtamerten syvyyksiin.

Rakkaus on valovuosi!

Rakkaus on lumivalkoinen.

Rakkaus on valo.

Rakkaus on vesi.

Rakkaus on valovuosi madonreiässä!

Rakkaus on limu.

Rakkaus on elämä.

Rakkaus on suhde.

Rakkaus on ilotulitus elämän galaksissa, kuusi kuuta Saturnuksessa ja renkaat.

Auringon polttama sydän, Venuksen punainen pinta.

Rakkaus on Merkuriuksen höyrykaasut, Uranuksen jättiläinen, kuin pakahtuva sydänparka.

Rakkaus on Jupiterin vetovoimaa rinnassa ja painovoimaton Mars.

Rakkaus on kevyt kuin höyhen.

Rakkaus on Neptunuksen kaukainen, sinisen jäinen ranta.

Rakkaus on Pluto. Pieni ja sievä.

Rakkaus on taivas ja maa, sade ja tuuli.

Rakkaus on ikuinen. Rakkaus on valovuosi!

OT1-ryhmän asiakkaiden toiveesta, Saara Korhonen, päivätoiminnan ohjaaja.