Loviisan tulevan kesän Asuntomessujen artisti-iltoja tähdittävät esiintyjät on julkistettu. Asiasta uutisoi STT verkkosivuillaan torstaina.
Asuntomessujen jokaisena torstaina järjestettäviä artisti-iltoja tähdittää neljä kotimaista keikkalavojen huippua ja kuumaa nimeä.
13. heinäkuuta lavalle nousee Pete Parkkonen. Idols-ohjelmasta alun perin tutuksi tullut monipuolinen ja äärimmäisen lahjakas rock-muusikko on tehnyt suomalaisiin suuren vaikutuksen muun muassa Vain elämää -ohjelmassa viime syksynä.
20. heinäkuuta esiintymisalueelta kantautuvat suurella yleisövolyymillä todennäköisesti ainakin Saturnuksen renkaat ja kuusi kuuta sekä Älä mee, kun karismaattinen pitkän linjan muusikko Ressu Redford on tähtivuorossa. Redford valloitti korvalappustereot jo 1980-luvulla Bogart Companyn laulajana. Mittava sooloura takaa, että jokaiselle kuulijalle löytyy tämän miehen hittilistalta tuttuja biisejä.
Rampampamia on vuorossa 27. heinäkuuta, kun lavan ottaa haltuun Emma-gaalassa neljä palkintoa kahminut BESS. Suomen kuumimman uuden pop-artistin musiikissa yhdistyvät myös elektro ja house. BESS tuli tutuksi yleisölle viimeistään vuoden 2022 Uuden musiikin kilpailun myötä.
3. elokuuta Asuntomessujen viimeisen viikon bileille tahdit antaa Teflon Brothers. Pyhimyksen, Heikki Kuulan ja Volin muodostamalla rap-, pop- ja danceryhmällä on melkoinen hittikimara tiedossa iltaan.
Artisti-illat ovat tilaisuus tutustua Asuntomessuihin kaikessa rauhassa, sillä alue on auki normaalia pidempään. Messualue sulkeutuu torstaisin vasta klo 20.30. Keikat alkavat Asuntomessujen päälavalla Kuningattarenrannassa kello 19 ja loppuvat noin kello 20. Lapsiparkki palvelee torstaisin kello 20.30 asti. Elävästä musiikista pääsee nauttimaan Asuntomessujen tavallisen pääsylipun hinnalla.