Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen Kulttuurirahasto palkitsi Pekka Kuusiston "poikkeuksellisen monipuolisesta urasta"

Muusikko Pekka Kuusisto on saanut Suomen Kulttuurirahaston 40 000 euron palkinnon.

Suomen Kulttuurirahasto jakoi maanantaina, Kalevalan päivän ja suomalaisen kulttuurin päivän aattona kolme palkintoa merkittävistä kulttuuriteoista.

Pernajassa asuva Kuusisto palkitaan poikkeuksellisen monipuolisesta urasta. Vuonna 1976 syntynyt Kuusisto on tehnyt kansainvälistä uraa ja nykyään hänet nähdään yhä useammin orkesterinjohtajana.

Palkinnon saivat myös arkkitehti Benito Casagrande (s. 1942) ja kemian tohtori Mirja Salkinoja-Salonen (s. 1940).

Casagrandelle palkinto myönnettiin historian kunnioittamisesta. Hänellä on ollut keskeinen rooli muun muassa Turun vanhan kaupunkimiljöön elävöittämisessä.

Helsingin yliopiston mikrobiologian emeritaprofessori Salkinoja-Saloselle palkinto myönnettiin mittavasta tieteellisestä urasta. Hänen työssään yhdistyvät tekninen, kemiallinen ja mikrobiologinen tutkimus.