Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaiset säästivät helmikuussa sähkön 5 prosenttia: "Aivan keskeinen merkitys"

Suomalaiset säästivät ahkerasti sähköä vielä helmikuussakin, kertoo Fingrid tiedotteessaan.

Vaikka sähköpula ei enää uhannut ja pörssisähkön hinta oli maltillinen, sähköä kului 5 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2022 helmikuussa. Lukema on lämpötilakorjattu.

Helmikuu oli Ilmatieteen laitoksen tiedotteen mukaan tavanomaista lauhempi, ja itse asiassa koko talvi.

Kun Fingrid elokuussa varoitti mahdollisesta sähköpulasta, se mainitsi yhdeksi ratkaisevista tekijöistä nimenomaan talven lämpötilan. Kaksi muuta tuolloin mainittua ratkaisevaa tekijää olivat kotimaisen sähköntuotannon riittävyys ja sähkökauppa Ruotsin sekä Viron kanssa.

Sähkö on riittänyt Suomessa tänä talvena hyvin, kertoo Fingridin käyttötoiminnasta vastaava johtaja Tuomas Rauhala tiedotteessa.

– Suotuisan sähkösään, tuotantoyksiköiden ja siirtoyhteyksien luotettavan toiminnan lisäksi todella iso kiitos kuuluu kaikille suomalaisille, jotka ovat sähkön käytössään säästäneet ja joustaneet. Erityisesti joulukuulle ajoittuneiden yksittäisten, tiukempien pakkasjaksojen aikana suomalaisten sähkönkäyttäjien vastuullisella toiminnalla oli aivan keskeinen merkitys.