Loviisan seniorit saivat kansanedustaja Mia Laihon kertomaan hyvinvointialueiden tilanteesta.
Loviisan senioreiden kuukausittaisen tapaamisen teemana oli viime tiistaina hyvinvointialue. Hyvinvointialueiden tilanteesta kertomaan kutsuttiin kansanedustaja Mia Laiho (kok.) Uudeltamaalta. Hän on tunnettu aktiivisena lääketieteen ja laadukkaan hoidon puolestapuhujana sekä sote-sektorin asiantuntijana.
Loviisan seniorit ry:n puheenjohtaja Petri Hyvönen kertoo, että senioreilta ei ole tullut Laiholle mitään kysymyksiä etukäteen.
– Luulen, että he enemmänkin kuuntelevat, tämä on nyt niin uutta ja ihmeellistä. Moni ei välttämättä ole paneutunut aiheeseen ja siksi halusimmekin järjestää tämän, hän sanoo.
Senioreiden kuukausittaiset tapaamiset järjestetään nykyään Hilding Business Parkissa, entisessä Amistossa. Paikalle tuli kymmenittäin yhdistyksen jäseniä.
Aiemmin kunnat olivat vastuussa sosiaali- ja terveyspalveluista, mutta vuoden alusta maa on jaettu 21 hyvinvointialueeseen plus Helsinkiin.
– Kaikki rahoitus sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä pelastustoimeen tulee valtiolta. Haasteet kulminoituvat pitkälti rahoitukseen, Laiho sanoo.
Haasteet kulminoituvat rahoitukseen.
Laiho kertaa sote-uudistuksen tavoitteet. Lähtökohtaisesti tavoitteena on saada tasavertaiset palvelut asuinpaikasta huolimatta ja parantaa erityisesti perustason palveluiden saatavuutta ja turvata työvoiman saantia.

Laihon mukaan kaikki muut hyvinvointialueet ovat lähteneet velkaisena liikkeelle, paitsi Itä-Uusimaa.
– Se johtuu siitä, että täällä on hieman iäkkäämpi väestö, jonka vuoksi rahoitus on suopeampi, Laiho sanoo.
– Konaisuudessaan Uudenmaan rahoitus laskee suhteessa siihen, mitä palveluja soteen tarvitaan. Tiedetään, että tälläkin hetkellä palvelut ovat riittämättömiä. Siitä huolimatta rahoitus laskee, mutta tarpeet kasvavat. Yhtälö Uudenmaan kannalta on erittäin haastava.
Laiho muistuttaa, että kuntien tehtävä on edelleen edistää terveyttä.
– Kunta tarjoaa hyviä liikunta- ja kulttuuripalveluja ja että palvelut olisivat saavutettavissa. Sillä on suuri vaikutus sille, paljonko korjaavia toimintoja tarvitaan.
Muun muassa henkilöstöongelmat Mia Laiho nosti esiin. Hänen mielestään lääkäreitä on Suomessa riittämiin, mutta heitä ei ole riittävästi terveyskeskuksissa.
Aiheeseen liittyen yleisöstä tuli kommentti ja kysymys.
– Miksi lääkäreiden ja sairaanhoitajien täytyy nykyään tehdä entisten toimistotyöntekijöiden työt? Tuntuu, että he tekevät vääriä hommia, eräs pohtii.
– Olen samaa mieltä. Ne ovat tietynlaisia säästötoimenpiteitä, jotka ovat hölmöläisten hommaa, eli käyttää kalliimpaa työaikaa tukitoimenpiteisiin, Laiho vastasi.
Potilastietojärjestelmät aiheuttavat Laihossa huolta.
– Lääkäreiden ja hoitajien työaika menee siihen, kun he "keskustelevat" tietokoneen kanssa, kun aikaa pitäisi kohdentaa asiakkaille.