Loviisan satamalle vuosi 2022 oli muutosten vuosi, kertoo tiistaina julkaistu vuosikatsaus.
Maailmantilanteella ei ollut Loviisan satamaan ainoastaan negatiivisia vaikutuksia.
– Suomen satamien toimintaympäristö oli vuonna 2022 haasteellinen: Venäjän Ukrainassa aloittama hyökkäyssota aiheutti myös Suomen logistiikkaan merkittäviä muutoksia. EU:n Venäjää vastaan kohdistamat pakotteet lopettivat Venäjän kauttakulkuliikenteen keväällä Loviisan satamassa. Vastaavasti Saimaan kanavaliikenteen siirtyminen merisatamiin ohjasi tavaravirtoja kulkemaan Loviisan sataman kautta, tiedotteessa todetaan.
Vuonna 2022 kokonaisliikenne Loviisan Satamassa oli 685 928 tonnia, mikä oli 3,7 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Laivakäyntien määrässä ei ollut huomattavaa eroa. Vuonna 2022 satamassa laivoja kävi 179, kun edellisenä vuonna laivakäyntejä oli 180.
Sataman liikenne koostui ulkomaan tavaraliikenteistä, kotimaan rannikkoliikenteestä sekä terminaaliliikenteestä. Ulkomaanliikenteessä erityisesti tuontimäärät kehittyivät positiivisesti (+58,3 %). Kauttakulkuliikenteen määrä romahti (-94,7 %).
Merkittävimmät liikennevirrat koostuivat rakennusteollisuuden, mekaanisen metsäteollisuuden sekä erilaisten kiertotalouden ja bioenergian tavaravirroista.
– Takana on tavaraliikenteen suurten muutosten vuosi. Kauttakulkuliikenne pysähtyi, mutta Loviisan Sataman kautta kulkeneiden tavaravirtojen määrä ei silti juuri muuttunut. Erityisesti sementin tuonti kasvoi selvästi, kertoo Loviisan sataman toimitusjohtaja Tiina Vepsäläinen.
– Kutsuisin viime vuotta hienoksi torjuntavoitoksi ja sataman tulevaisuuskin näyttää hyvältä. Meillä valmistui viisaita investointeja, joiden ansiosta tavaravirtoja voidaan jatkossa kasvattaa. Myös kauttakulkuliikenteen loppumisen myötä hiljentyneelle Lahti-Loviisa -rautatielle meillä on jo keväälle uusia suunnitelmia, Vepsäläinen jatkaa.
Satamassa valmistui vuonna 2022 kaksi merkittävää investointia. Sementtiterminaalin
laajennus uudella siilolla lisäsi sataman asiakasyrityksen varastointikapasiteettia sekä mahdollistaa uusien, entistä ympäristöystävällisempien sementtilaatujen tavaravirrat. Lisäksi sataman pohjoisosaan rakennettiin 1,3 hehtaaria lisää satamakenttää bioenergiajakeiden varastointia varten. Investoinnilla varmistetaan Etelä-Suomen energiataloutta. Investointien yhteisarvo oli yli kolme miljoonaa euroa.
Kenttäinvestointeja jatketaan myös vuonna 2023, kiertotalous- ja bioenergian tavaravirtojen riittävän varastointikapasiteetin varmistamiseksi.
– Loviisan satama pystyy palvelemaan energiamurroksessa, kun maailman energiavirrat hakevat uusia reittejä ja fossiilisista energialähteistä vaihdetaan vihreisiin, lupaa Vepsäläinen.
Loviisan Sataman liikevaihto vuonna 2022 oli 1,378 miljoonaa euroa, mikä oli 3.4 % edellistä vuotta enemmän.
Kohonneet kustannukset, jotka johtuivat erityisesti lumirunsaista säistä, kuitenkin söivät tulosta, joka oli verojen jälkeen lähes 60 000 euroa (- 40,0 %). Yhtiön hallitus esittää yhtiökokoukselle tuloksen jakamista osinkoina omistajilleen eli Helsingin Satama Oy:lle sekä Loviisan kaupungille.