Valtioneuvosto on myöntänyt Fortumin Loviisan ydinvoimalalle 20 vuoden jatkoajan. Uuden käyttöluvan myötä ydinvoimalaitosyksiköitä voi käyttää energiantuotantoon vuoden 2050 loppuun saakka.
– Valtioneuvoston päätöksen mukaan Loviisan voimalaitoksen toiminnan jatkuminen on Suomen sähköhuollon turvaamisen kannalta perusteltua. Laitos vahvistaa Suomen sähköomavaraisuutta mikä on omiaan vaikuttamaan alentavasti sähkön hintatasoon Suomessa, työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa.
Työ- ja elinkeinoministeriön lehdistötilaisuus ydinvoimalan jatkoaikapäätöksestä löytyy tästä.
Tiedotustilaisuudessa elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoi valtioneuvoston päätöksestä ja sen perusteista. Säteilyturvakeskus (STUK) oli jo aikaisemmin antanut myönteisen päätöksen jatkoluvalle..
Paikalla oli myös Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo, joka kommentoi päätöstä yhtiön kannalta.
– Loviisan voimalaitoksen tuotannon jatkaminen on ennen kaikkea panostus siihen, että suomalainen yhteiskunta saa tarvitsemansa sähkön saavuttaakseen kunnianhimoiset ilmastotavoitteensa. Teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi tarvitaan suuria määriä puhdasta ja luotettavaa sähkön tuotantoa, jota ei voida kattaa ainoastaan uusiutuvilla ja vaihtelevilla tuotantomuodoilla, Markus Rauramo toteaa Fortumin lehdistötiedotteessa.
Loviisan ydinvoimala tuottaa noin 10 prosenttia Suomen sähköntarpeesta.
Fortumilla on tällä hetkellä käynnissä kaksivuotinen selvitys koskien uuden ydinvoiman edellytyksiä.
– Loviisan kolmonen ei ole tällä hetkellä meille ajankohtainen kysymys, Rauramo totesi lehdistötilaisuudessa.
Fortum on hakenut käyttölupaa myös matala- ja keskiaktiivisen jätteen loppusijoituslaitokselle vuoden 2090 loppuun saakka. Tämä lupa tulee valtioneuvoston päätettäväksi kevään aikana.
16.2.23 klo 13.38 ja 13.51: Tekstiä päivittetty lehdistötilaisuuden aikana ja sen jälkeen.