Loviisan Kameraseuran tammikuun kuvakisan aihe oli perinteisesti vapaa. Kuvia arvioi tällä kertaa Marko Pellikka. Pellikalle arvioitavaksi tarjottiin 26 hyvin vaihtelevista aiheista koostuvaa teosta.
Kari Veijalaisen kuvien ”Ämyri” ja ”Foni” todettiin soveltuvan vaikka mainoskuviksi. Valotus ja yksityiskohdat piirtyivät terävinä kuvissa.
Antti Seppälä oli napannut mainion kuutamokuvan Loviisan kaupungin keskustassa, jossa kuu näyttää muotoilevan talon vesiränniä.
Anne Keskvaaran sumujen silta on kylmyyttä hohkaama talvihuurteinen kuva Porvoon Emäsalon sillan laitamilta.
Juha Merenheimon ”Karuselli”-kuvan kirkkaat värit oli tallennettu Loviisan torilla joulun aikaan pyörineestä karusellista. Merenheimo kertoi, että mainokset vaikeuttivat kuvan sommittelua.
Seija Niinimäki oli puolestaan käynyt Lontoossa asti ja tallentanut kameralla hulppean ja ison huvipyörän Lontoon Winter Wonderlandissa.
Helmikuun kuvakisan aiheet: projisoitavissa kuvissa ”Kuollut kuin kivi”, paperikuvissa ”Elävä”. Molempiin sarjoihin voi osallistua kahdella teoksella. Kuvailta kerhotilassa, Chiewitzinkatu 13 C 6 torstaina 23.2. klo 18 alkaen.