Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yö-yhtye julkaisi uutta musiikkia, jossa Olli Lindholm laulaa – myyntituotto ohjataan hyväntekeväisyyteen

Yö-yhtye on julkaissut perjantaina uutta musiikkia. Julkaisusta tekee mielenkiintoisen se, että siinä laulaa neljä vuotta sitten edesmennyt Olli Lindholm.

Viimeiseen auringonlaskuun -niminen kappale oli tarjolla yhtyeen viimeiselle pitkäsoittolevylle, mutta se jäi siitä pois, koska se ei yhtyeen mielestä sopinut kokonaisuuteen. Kappaleen ovat kirjoittaneet Antti Kleemola ja Eija Hinkkala.

– Jonkin verran lisätyötä kappaleen valmistaminen julkaisukuntoon on vaatinut, mutta lopputuloksena on upea ja koskettava biisi, jossa on kuultavissa kaikki ne tunnusmerkit, joista Yö on aina opittu tuntemaan, yhtye kommentoi tiedotteessa.

Jo edesmenneen artistin laulama uusi musiikki ei ole tavaton ratkaisu alalla. Moni saattaa muistaa Natalie Colen ja Nat King Colen yhteissinglen Unforgettable vuodelta 1991. Tunnettu jazz-pianisti Nat King Cole menehtyi jo vuonna 1965, mutta miehen vanhoja lauluosuuksia pystyttiin hyödyntämään Natalie-tyttären äänitteellä.

Versio oli menestyksekäs: se nousi Billboardin listalla sijalle 14 ja kappale voitti sittemmin useita Grammy-palkintoja.

Natalie Cole menehtyi joulukuussa 2015.

Yön single julkaistaan myös rajoitettuna vinyylipainoksena, joka on tulee myyntiin 24. helmikuuta. Singleä saa myös yhtyeen verkkokaupasta. Tuotto ohjataan kokonaisuudessaan Ensi- ja turvakotien liitolle lasten kaltoinkohtelun vastaiseen työhön.

Uutista päivitetty kello 13.30: Olli Lindholmin kuolemasta on kulunut neljä vuotta.