Radio tavoitti viime vuonna viikoittain 87 prosenttia suomalaista. Tämä merkitsee sitä, että vain joka seitsemäs ei kuuntele radiota lainkaan. Viime vuonna radiota kuunneltiin päivittäin keskimäärin 2 tuntia 23 minuuttia. Viikoittain laskettuna kuunteluaika oli 16 tuntia 41 minuuttia.
Asia selviää tutkimusyritys Finnpanel Oy:n tuoreesta tutkimuksesta, josta yritys kertoo tiedotteessaan.
Vuoden kuunnelluin päivä puolestaan sijoittui jouluvalmisteluiden aikaan, vuonna 2022 päivä oli 22. joulukuuta.
Eniten radiota kuuntelivat 55 vuotta täyttäneet, keskimäärin 3 tuntia 45 minuuttia päivässä. 25–54-vuotiaat kuuntelivat radiota keskimäärin lähes 2 tuntia päivässä.
Kuunnelluin hetki oli klo 9.30 arkiaamuisin, jolloin radion ääressä oli yli 1,1 miljoonaa suomalaista. Radio pitää kuuntelijoita äärellään aamusta iltaan.
Radiota kuunnellaan eniten kotona, 54 prosenttia kaikista kuunteluminuuteista. Auto on toiseksi suosituin kuuntelupaikka, 23 prosenttia. 25–54-vuotiaiden kuuntelusta kotona tapahtui 27 prosenttia ja autossa 34 prosenttia.
Radion kokonaiskuunteluaika jakaantuu tasaisesti Ylen kanavien ja kaupallisten kanavien kesken. Yleä kuunteli 51 prosenttia ja kaupallisia kanavia 49 prosenttia tutkimukseen vastanneista.
Suomen kuunnelluin radiokanava vuonna 2022 oli edellisvuosien tapaan Yle Radio Suomi. Kaikesta 9 vuotta täyttäneiden kuuntelusta 34 prosenttia oli Yle Radio Suomen kuuntelua.
25–54-vuotiasta 77 prosenttia kuunteli kaupallisia radiokanavia viikoittain vuonna 2022, ja yli kaksi kolmasosaa ikäryhmän kaikesta radionkuuntelusta kohdistui kaupallisille kanaville. Kaupallisista kanavista kuunnelluimpia olivat Radio Nova ja Radio Suomipop.