Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Onko lapsesi alttiina vakavalle koronataudille? – Nyt saat rokotteen myös hänelle

Koronarokotuksia voidaan jatkossa tarjota kuusi kuukautta täyttäneille ja sitä vanhemmille lapsille. Valtioneuvosto hyväksyi asetusmuutoksen tänään 19. tammikuuta. Tähän saakka koronarokotteiden alaikäraja on ollut viisi vuotta.

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi asiasta tiedotteessaan.

Euroopan lääkevirasto (Ema) suositti lokakuussa, että mRNA-rokotteiden antaminen yli kuusi kuukautta vanhoille lapsille hyväksytään, ja Euroopan komissio hyväksyi rokotteiden myyntilupien laajennuksen.

Suomeen on hankittu rokotevalmistetta, joka soveltuu tälle ikäryhmälle.

THL suosittelee, että koronarokotuksia tarjotaan yksilölliseen harkintaan perustuen sellaisille 6 kuukauden–11 vuoden ikäisille lapsille, joilla on jokin vakavalle koronataudille mahdollisesti altistava perussairaus.

Suositus perustuu Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän lausuntoon sekä sen alatyöryhmän taustaselvityksiin ja kannanottoihin.

Koronarokotteet on todettu turvallisiksi yli kuuden kuukauden ikäisille lapsille eli vakavia haittavaikutuksia ei ole todettu.

Rokotteen aiheuttamat haittavaikutukset ovat olleet pääasiassa lieviä paikallisoireita tai kohtalaisia ja ohimeneviä kuume- ja väsymysreaktioita.

Kliinistä tietoa 6 kuukauden–4 vuoden ikäisten lasten rokotteista on kuitenkin kertynyt vasta rajallisesti ja tutkittua tietoa tarvitaan lisää.