Elämänmakuisten runojen tekijä inspiroituu muun muassa häiritsevistä tunteista. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää – ainakaan heti.
Ensimmäisen sivun lauseet puhuttelevat, ajattelevat, koskettavat, tietävät sen, mistä puhuvat. Asioita voi nähdä, ilmaista. Kirjallinen ilmaisu piirtää mieleen tietynlaisen kuvan; se on valokuva tietynlaisesta maisemasta. Ehkä sielunmaisemasta? Jo ensimmäisellä sivulla virittyvät monet aistit; visuaalisuus, tunne.
Silja Järventaustan Iltapäivä isolla kirjaimella kietoo ihanalla salaperäisyydellään ja ristorasamaisilla havainnoillaan jo kättelyssä lukijansa mukaan kielelliseen tivoliin. Se, miten abstraktiuden äärilaidoille venyvän teoksen kieli aukeaa, on kiinni siitä, uskaltaako hypätä kyytiin.
– Vapaus ja vahva tietoisuus ruokkivat toisiaan. Työskentelyn edetessä tiivistän ilmaisua sivuilla ja kokonaisuudessa. Runous on kieltä, joka ilmentää myös sisältöä. Lukija valitsee, miten hän lukee ja kuinka paljon altistuu kirjan ominaislaatuiselle kielelle, joka voi johdattaa uusiin maailmoihin, myös tulkinnoissa. Suosittelen kastumista, Järventausta toteaa.
”Eteenpäin mennessään he eivät tunnistaneet tai siinä oli juonne, tunne tai en näe. Juonikuvio oli selvä. Tämä puisto, puusto on kuitenkin meissä, meistä, mielestäni metsä. Yhtä hyvin voisin olla kolho voro, joka piileskelee oman kotinsa lautojen alla, mutta menenkin saman tien aukean yli kaupunkilaiskalliolle oleilemaan metsässä niine hyvineni. Minähän asun tässä.” Järventaustan vahvin tyylikeino on kuten elämä itsessään.
– Lauseen elävä ja rauhallisen toteava käsittely. Elämän ilmaiseminen kielellä, joka on sekä odottamatonta että totta. Rohkeus etsiä, kokeilla ja nauttia kirjoittamalla.
Kirjoittamisen tyyli on ”yhtä aikaa vapaa ja tarkka, joka tapauksessa elinvoimainen”.
– Säkeet, säkeistöt, kappaleet ja mielikuvitus vievät lukijaa, joka uskaltautuu lukemaan omintakeista runon ja proosan välimaastoa. Kyseessä on kielen ja sisällön yhteismaa tunteellisella maaperällä. Tarjoan lukijalle aukeamilla myös tilaa ja rauhaa. Tärkeimpiä teemoja ovat mielestäni muutos (vuodenaikojen kautta, maaperää myöten), liike, hitaus, aika, kirjoittaminen–sanominen, yksinäisyys ja yhdessäolo.
Vuodenajoista kevät kulkee vahvasti mukana teoksessa.
Runous on elämää, leikkiä ja todellisuutta.
– Kevät kuvaa minulle muutosta, lähestymistä, kiirettä ehtiä elää, olemista ja välittämistä siinä, mitä on, miten voi olla ja kirjoittaa. Oivallukset tapahtuvat myös syksyn ilmausten, erityisesti lehtien, kautta. Jokainen vuodenaika sisältää toisensa, vaikkei aina uskoisi. Kirjoitan mahdollisuuksista ja toivosta elää maailmaa yhdessä vuodenajoissa. Kevät ottaa kirjassa itselleen keskeisen roolin.
Lukuelämys saattaa osin avautua vaikkapa rakkaussuhteen ja rakastamiseen liittyvän tunnekirjon äärilaitojen kuvaamisena. Tulkinta on kuitenkin riippuvainen lukijasta, eikä oikeaa tai väärää tulokulmaa juuri ole. Teos sallii monenlaiset tulkinnat. Runojen tulkinta ei ole riippuvainen siihen siteeseen, jonka runoilija on niihin muodostanut.
– Annan lukijalle kirjan luettavaksi. Se ei ole silloin enää sidottu siihen, millaisten vaiheiden kautta käsikirjoitus on syntynyt. Pidän siitä, kun lukija tempautuu lukemaan kirjoittamani fiktion kieltä ja maailmaa avoimesti. Kirja, sen puhuja, toimijat ja ympäristöt sallivat hyvin erilaiset tulkinnat. Lukija, toinen, voi tulla halutessaan puhutelluksi.
Järventausta yhdistelee sanoihin esimerkiksi verbejä, joita niihin ei tavallisesti liitetä. Lauseet ovat lauserakenteellisesti toimivia. Joistain runoista saa vahvoja mielikuvia ja assosiaatioita omasta elämästä ja omista tunteista, osa jättää abstraktiudellaan pohtimaan – jäävät ikään kuin sisällöllisesti avoimiksi. Myös pronomineja runoilija viljelee paljon.
– Toivon lukijan lukevan proosarunojani jossain määrin samalla sallivuudella ja keskittyneisyydellä kuin olen itse niitä kirjoittanut. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, ainakaan heti: teos kestää sen, antaa luvan lukijalle. Toivon kirjoittamalla ja lukemalla jonkinlaista yhteyttä. Se voi toteutua joskus paremmin kuin vuorovaikutuksen yritykset arjessa.
Runot on jaksoteltu eri osiin.
– Ne tiivistävät kielellistä tapahtumista ja ominaislaatua, toisaalta ilmaisevat lukijalle kunkin osan olennaista sisältöä. Ensimmäinen osa ”Kevään valitseminen” suuntaa lukemisen vuodenaikaan, irtaantumiseen ja muutokseen. Toiseksi viimeinen ”päivien päätteet” ilmentää syksyä. Halusin kirjan kuitenkin päättyvän kevätrunoihin, koska kevät on merkittävä tekijä ja toimija kokoelmassa.
Järventausta upottaa runoihin kokemaansa, mutta antaa vallan myös fiktiolle. Käsikirjoituksen kieltä ja kokonaisuutta hän kehittelee usein kävellessään.
– Saan inspiraatiota ainakin paikoista, tunnelmista, ristiriidoista, häiritsevistä tunteista, puhutusta ja kirjoitetusta kielestä ja kohtaamisista. Ulkona ja matkalla oleminen innostavat vähän myöhemmin kirjoittamaan. Käytän kokemuksiani erityisesti päästäkseni vauhtiin tai eteenpäin. Fiktio vie kuitenkin voiton, ja puhuja ja kirjan muut osatekijät alkavat elää. Kirjoitan mahdollisimman pitkään erilaisten vaatimusten ohi. Kokoelma syntyy kirjoittamalla ja elämällä, ennen kaikkea ”ihmisen sisimmässä” (Elmer Diktonius). Kirjoittaminen on myös työstämistä ja muotoilemista.
Runouden ja kirjallisuuden saralla esikuvia helsinkiläisrunoilijalle ovat esimerkiksi Maila Pylkkönen, Eeva-Liisa Manner, Pentti Saaritsa runo- ja runoelmasuomennoksineen, Willy Kyrklund, Herta Müller, Clarise Lispector, Gertrude Stein, Samuel Beckett ja Nikolai Gogol.
Runeberg-palkinto merkitsisi Järventaustalle kiitollisuutta ja kannustusta.
– Kiitollisuutta siitä, että saan kirjoittaa monipuolisesti nyt ja tulevaisuudessa, ja syntyy kohtaamisia kirjoitetun kielen ja toisten kanssa: kannustusta runoteosten kirjoittamiselle, tehtävälle.
Teoksen luontometaforat kannattelevat syvempää merkitystä. Avain ei ole ehkä ymmärtää, mitä tunnetta tai muistoa kirjoittaja runoissaan tahtoo kuvata, hän tietää sen itse, onnistuu siinä hyvin ja lukijalle, lukijalle piirtyy oma vahva tarina elämästään näiden kansien väliin.
– Parhaimmillaan runous tarkoittaa minulle elämän puoltamista, osallistumista maailmaan kirjoittamalla ja lukemalla. Runous merkitsee liikettä, syventymistä ja vapautta. Se sallii kirjoittamisen ja lukemisen eri tavoin, haastaa etsimään ja löytämään ilmaisua ja sen mielekkyyttä, yhteyttä toisiin, ja oivaltamaan toisin. Runous on elämää, leikkiä ja todellisuutta.
