Tiistaiaamu valkenee eteläisessä Suomessa varsin tahmeissa merkeissä: lunta on satanut yön aikana viidestä kymmeneen senttimetriä ja lämpötila on kutakuinkin nollan tuntumassa, itäisellä Uudellamaalla parin asteen verran pakkasen puolella.
Autoilijoita on aamun uutislähetyksissä kehotettu pitämään mahdollisuuksien mukaan etätyöpäivä, eikä lähteä liikenteeseen liukastelemaan. Ajokeli on Uudellamaalla huono, Helsingissä jopa erittäin huono. Tästä huolimatta mainittavia määriä kolareita ei ole sattunut.
Päivän mittaan lumentulo heikkenee, mutta pakkanen kiristyy muutamalla asteella. Viikonloppuna Etelä-Suomessa pakkasta voi olla kymmenkunta astetta.