Asuntomarkkinoiden äkkijarrutus näyttää syventyneen joulukuussa. OP Kodin välittämien kauppojen määrä väheni edellisvuodesta yli 40 prosenttia. Näin vähäistä kauppamäärää ei asunnonvälitysketjussa ole nähty ainakaan vuoden 2013 jälkeen.
OP Koti kertoo asiasta tiedotteessaan.
Asuntomarkkinat ovat hiljentyneet syksyllä nopeasti. Ketjun kautta tehtiin vuosien 2019–2021 joulukuussa keskimäärin noin 900 asuntokauppaa.
Joulukuussa 2022 asuntokauppoja tehtiin 552, joten pudotusta vuoden 2021 kauppamäärään nähden on yli 40 prosenttia.
– Korkean sähkön hinnan, korkojen nousun ja inflaation vuoksi isoja hankintoja mietitään nyt todella tarkkaan. Asuntojen laskevat hinnat voivat kuitenkin myös hieman alkaa houkuttaa ostajia liikkeelle, kertoo OP Kodin johtaja Lasse Palovaara tiedotteessa.
Vuodenvaihde on tyypillisesti asuntomarkkinoilla hiljaisinta aikaa. Vuoden 2022 joulukuun vertailua aiempiin vuosiin vaikeuttaa hieman se, että kaksi koronapandemiavuotta olivat asuntokaupassa erittäin vilkkaita vuosia.
– Asuntomarkkinoiden hiljeneminen on kuitenkin tosiasia. Vasta tuleva vuosi näyttää, milloin asuntomarkkinat palautuvat ja mille tasolle. Kovin pitkäksi aikaa tuskin jäädään aivan näin hiljaiselle tasolle, Palovara arvioi.
Hän odottaa talven jälkeen markkinoiden elpyvän, kun lämmityskustannukset alkavat helpottaa ja asuntomarkkinat tyypillisesti vilkastuvat kevättä kohti.
OP Kodin välittämien asuntojen myyntiajat pidentyivät edelleen marraskuusta, kerrostalojen myyntiajat noin viikon ja rivitalojen noin kaksi viikkoa.