Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jouluhälinää ja näytelmäharjoituksia – huomenna Ruukin koulun oppilaat suuntaavat joulukirkkoon, joulujuhlaa vietetään torstaina

Koulupäivä eskarilaisten ja ekaluokkalaisten kanssa alkoi joulukalenterin avauksella. Pienessä pussissa oli jokaisen luokkalaisen nimi, ja sieltä arvottiin yksi, joka avaa kalenterin luukun tietokoneelta.

Luukun takaa paljastui tarina sekä laulu. Näiden lisäksi käytössä oli vielä itse tehty kalenteri luokan seinällä.

Kolmos ja nelosluokkalaisilla oli kuvaamataitoa. Juuri tälle tunnille ei sattunut mitään jouluista teemaa, mutta Roberts osasi kertoa, että he ovat aikaisemmilla tunneilla askarrelleet muun muassa tonttuja.

Jokavuotista joulunäytelmää harjoittelevat vitos- ja kutosluokkalaiset. Näytelmän nimi on ajankohtainen Energiakriisi Korvatunturilla.

Joulupukkia esittää Lumi. Lumi kertoo, että joulu merkitsee hänelle yhdessäoloa ja rauhallista aikaa.

– Odotan eniten sitä, että pääsee peiton alle katsomaan elokuvia, Lumi naurahtaa.

Yhtenä näytelmän rooleista on taloustonttu, jota näyttelee Peppi. Sekä Peppi että Lumi sanovat, että yksi välituntien lempiharrastuksista on pulkkamäessä laskeminen. Myös satunnaiset painimiset lumihangessa ja erilaisten rakennelmien tekeminen kuuluu asiaan.