Pääkaupunkiseudun liikenne on tiistaina iltapäivällä ja alkuiltaan saavuttaessa pahasti sekaisin. Syynä ovat erittäin haastavat olosuhteet, jotka aiheutuvat runsaasta lumen määrästä.
Esimerkiksi Kehä I:llä oli iltapäivällä kolmen aikaan viisi onnettomuustilannetta samanaikaisesti ja liikenne itään seisoi. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kertoi puolestaan Twitterissä puoli kolmen aikaan, että Hämeenlinnanväylällä liikennetilanne alkaa aukeamaan, mutta poliisi ohjaa edelleen liikennettä.
HSL tiedotti muutoksista alkuviikon junaliikenteessä maanantaina.
Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kaikki A-junat ja K-junat ajetaan 20 minuutin vuorovälein. Kaikki muut lähiliikenteessä liikennöivät junat ajavat normaaleilla vuoroväleillä.
Myös ambulansseilla on ollut haastetta päästä kohteisiin keliolosuhteista johtuen, joten keliolosuhteet ovat haitanneet merkittävästi pelastushenkilökunnan työtä.
Hieman puoli neljän jälkeen Kehä kolmonen oli tukossa useiden kilometrien matkalta. Ruuhkassa oli runsas määrä rekkoja. Sama tilanne oli Kehä ykkösen osalta ja ruuhka ulottui siinä vielä pidemmälle matkalle.
Myös Helsingin bussiliikenteessä on ollut päivän mittaan huomattavia ongelmia. Yksi bussi oli iltapäivällä sammunut Kalevankadulle ja toinen nivelbussi jäi jumiin Abrahaminkadun ja Eerikinkadun risteykseen. Bussiliikenteessä vuoroja on jouduttu perumaan pitkin päivää.
Muokattu 13.12.2022: Poistettu rekkaruuhkaa koskevasta osuudesta nimi ja tiivistetty osuutta muutenkin.