Kiinteistövinkki: Energiatehokkuus on näiden energialaskujen aikaan kuuma puheenaihe.
Taloyhtiön rakennuksilla tulee olla energiatodistus, jonka voimassaoloaika on 10 vuotta. Vuosina 2013–14 laadittiin paljon energiatodistuksia, joten niiden voimassaolo on päättymässä monessa taloyhtiössä – edessä on todistuksen uusiminen.
Todistuksen hankinnasta vastaa pääsääntöisesti taloyhtiön, eli taloyhtiön hallitus. Huomioikaa siis energiatodistuksen uusimistarve taloyhtiön hallituksessa sekä talousarviota laadittaessa.
Energiatehokkuus on nykyään kuuma puheenaihe ja vaikka moni saattaa kokea energiatodistuksen turhana pakkopullana, saa siitä parhaimmillaan ehdotuksia toimenpiteiksi, joilla parantaa taloyhtiön energiatehokkuutta.
Rakennuksen energialuokka ilmaistaan asteikolla A–G, joista A on paras ja G heikoin luokitus. Motiva vuoden 2021 hintakartoitusten mukaan todistusten kustannukset ovat pysyneet kutakuinkin vuoden 2017 selvityksen tasolla. Rivitalon todistuksen sai noin 500 euron kustannuksella ja kerrostalossa todistus maksoi alle 700 euroa (keskiarvot ei-uudistalokohteille).
Energiatodistus tulee esittää aina, kun taloyhtiössä myydään tai vuokrataan asuntoa. Todistuksen laatii Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n ylläpitämässä energiatodistusrekisterissä oleva pätevöitynyt energiatodistuksen laatija.
Valvovana viranomaisena toimiva ARA on tehostanut valvontaansa ja asettanut ensimmäiset uhkasakot energiatodistusten puuttumisen takia. Uhkasakon suuruus voi olla kerrostalolle jopa 6 000 euroa.
ARA ylläpitää energiatodistusrekisteriä sekä rekisteriä energiatodistuksen laatijoista. Ensimmäisestä löytyvät taloyhtiöiden todistukset ja jälkimmäisestä voi hakea päteviä energiatodistuksen tekijöitä.
Suomen Kiinteistöliiton, Kiinteistöliitto Uusimaan ja Motivan energianeuvontapalvelut sekä nettisivut tarjoavat tietoa energiansäästön mahdollisuuksista sekä energiatodistuksista. Katso www.motiva.fi/energiatodistus sekä www.ukl.fi/energiansaasto/
Kirjoittaja on Porvoon Kiinteistöyhdistyksentoiminnanjohtaja.