Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Syy muuttoon ei ole se, että haluan tästä pois, vaan haluan jonnekin" – paluu juurille Loviisaan tuo Porvoossa viihtyvälle Tommy Hellstenille kaivattua elämänmuutosta

Tommy Hellstenin Porvoon kodissa on paljon pieniä esineitä ja jykevä puinen lipasto. Pöydillä on palamassa pari kynttilälyhtyä. Eteisestä näkee suoraan keittiöön, jossa hirsipaalukatosta riippuu metallinen kynttiläkruunu. Seinällä on pieni krusifiksi. Aamupäivän tunnelma on seesteinen. Ihmisen pienuus kaiken keskellä. Ikkunasta avautuu maisema Porvoonjoelle ja Länsirannalle. Kohta tuo maisema on jotain muuta.

Köydenpunojantie 15. Sen Tommy Hellsten tulee näkemään uudesta Kuningattarenrantaan nousevasta kodistaan Regaalienkadulla. Hieman viistosti vastarannalla Loviisanlahden toisella puolen on vanha asuinpaikka.

Hellsten kaipaa ajoittain jotain uutta. Ensi vuoden asuntomessukaupunki näyttäytyy terapeutille hyvin erilaisena kuin se Loviisa, jossa hän syntyi ja asui armeijaan lähtöönsä asti. Ulkoista idylliä varjosti valokuvaajaisän alkoholismi, eikä Hellsten tuntenut Alakaupungin taloa kodikseen.

– Varhaislapsuuteni oli jopa idyllistä. Vanhoissa kaitafilmeissä näkyy hyvinvoiva perhe – sellainen vaikutelma syntyy, mutta sitten alkoi tapahtua. Perhe hajosi siihen, että isä joi ja kaikki sopeutuivat siihen. Asuin paikassa, joka ei koskaan muodostunut kodiksi siksi, että siellä ei ollut ketään läsnä. Paikalla oltiin, mutta ei läsnä. Kun ei ollut ketään läsnä, ei voinut olla lapsi, koska ei ollut ketään, jolle olla lapsi. Piti alkaa selviytymään ja keksiä keinoja. Koko tilanne oli kipeä.

Hellsten kertoo huomanneensa lehdestä, että paikkaan on tehty ”huikea remontti” ja pohtinut, tohtisiko joskus käydä koputtamassa ja kysymässä, saisiko tulla katsomaan, miltä modernisoitu talo nyt näyttää.

Porvoon koti on hiljalleen tulossa myyntiin. Sen, jääkö Hellsten loppuelämäkseen Loviisaan, saa aika näyttää.

– Sipoon maaseudulta Porvooseen muuton jälkeen totesin, että ”ei koskaan enää omakotitaloa”, joten paras olla sanomatta mitään.

Mies kävi usein istumassa tontilla ja kuuntelemassa itseään – miettimässä, onko tämä se, mitä hän haluaa. Hän ei halunnut, että iso päätös perustuisi ohimenevälle päähänpistolle.

– Aina tuli sellainen tunne, että kyllä minä tätä haluan.

Eräs aamuinen meditointihetki tuotti Hellstenille ison oivalluksen, joka jäi pyörimään mielen sopukoihin.

Valokuvaaminen kulkee Hellstenillä verenperintönä vanhempien ja isoäidin kautta.

– Kun on läsnä tässä hetkessä, tässä paikassa, on paikassa, joka avautuu ylöspäin ja ylhäältä tulee kaikki se, mitä tämä hetki tarvitsee. Läsnäolossa on jotain mystistä, selittämätöntä. Istuin yhtenä aamuna meditoimassa ja rukoilemassa, kuten joka aamu ja minulla jysähti tuo läsnäolon ajatus. Tajusin, että ”hetkinen minähän olen rakentamassa taloa, joka avautuu ylöspäin”. Siitä tuli ajatus, unelmakin, että tulen pitämään siellä johdon konsultaatioita ja valmennuksia, pienimuotoisia tilaisuuksia.

Korkealle paikalle nousevaan WisdomHouseksi nimettyyn kohteeseen siirtyy myös Hellstenin Porvoon vastaanottotila.

Kyseessä ei kuitenkaan ole vain työtila, vaan talossa on asioita, jotka tekevät siitä Hellstenille kodin.

– Hiljaisuus, rauha, kauneus, läsnäolo.

Miehellä on useita ammattinimikkeitä. Hän on teologi, terapeutti, kirjailija, luennoitsija,.. Uuden kirjan myötä kutsuja poikii ympäri Suomea ja Pohjoismaita.

– Minulla on hyvä tilanne, kun saan tehdä erilaisia asioita eri tavalla. Silloin ei leipäänny. Työni on liikkuvaa ja vie uusiin paikkoihin.

Toisaalta mies ei koskaan koe olevansa töissä.

– Ei tämä oikeastaan ole työtä. Kun joku kysyy, milloin aion siirtyä eläkkeelle, sanon, että olen jo. Elämän ja työelämän jaottelu on keinotekoinen. Kaikki on elämää, oli työssä tai ei.

Hellsten katselee ikkunastaan aamuliikennettä Jokikadulla ja Aleksanterinsillalla.

– Porvoo ei ole liian iso, ei liian pieni. Porvoo on viehättävä ja kaunis, mutta minulle tällä hetkellä pikkuisen liian vilkas jo.

Loviisa tarjoaa sen, mitä Hellsten juuri nyt kaipaa.

– Kaipaan elämänmuutosta. Kaipaan hiljaisuutta ja rauhaa, se on yksi syy, miksi muutan Loviisaan. Loviisa on uinuva kaupunki, joka kesäisin herää hetkeksi. Se sopii minulle tässä tilanteessa.

Muutto Loviisaan koittaa elokuussa 2023. Rauha ja läsnäolo korostuvat useasti Hellstenin puheessa. Tässä Loviisan kodissa niitä todella on.

 – Odotan ensimmäistä joulua Loviisassa. Joulu on minulle hiljaisuutta, pysähtymistä, läsnäolon aikaa.

Veneilijöille Hellsten on ollut tuttu näky Pellingissä ja suojaisassa Loviisan Bockhamnissa, tutummin ”Laguunissa”. Vaimon kuoleman ja talohankkeen myötä purjevene on myyty. Joulun jälkeen miehellä on tarkoitus lähteä yhteisaluksella viikoksi Jurmoon naisystävänsä ja tämän pienen pojan kanssa. Jurmo sijaitsee Saaristomerellä 13 kilometriä Utöstä, josta Hellstenin isoäiti oli kotoisin. Isoäidin suku muutti Jurmosta Utöön 1740-luvulla, kun sinne perustettiin luotsiasemia. Hellsten on purjehtinut alueella paljon.

– Olen valokuvannut paikan läpikotaisin. Sen vaihteleva luonto on upea.

Valokuvaaminen kulkee Hellstenillä verenperintönä vanhempien ja isoäidin kautta. Aktiivisesti hän ei ole kuvannut vuosiin, mutta järjestelmäkameran muistikortille on tallentunut paljon luontoa, tilannekuvia ja ”kaikkea silmään sattuvaa” – ja toki pian taakse jäävän Porvoon vanhoja kujia, joilta löytyy aina jotain uutta.

Eteisessä on taulu, jossa lukee ”This home runs on love, laughter and cups of good strong coffee” (suom. Tämä koti pyörii rakkaudella, naurulla ja kuppitolkulla vahvaa, hyvää kahvia). Hellsten nostaa höyryävän kahvimukin käsiinsä ja katselee ikkunnasta.

– Syy muuttoon ei ole se, että haluan tästä pois, vaan haluan jonnekin. Viihdyn tässä, pidän tästä. Kaikki on tässä hyvin. Lähinnä se on se talo. Ehkä nyt on aika jollekin uudelle.