Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keuhkosyöpä ajoi Minnan, 48, talouden raunioiksi – Näin korkeista sairaskuluista voi selvitä

Keuhkosyöpää vastaan annettu sytostaattihoito on saanut Minna Nuolikosken, 48, painon putoamaan rajusti: kevyimmillään hän painoi vain alle 40 kiloa – siis puolet entisestä.

– Se tarkoitti sitä, että kaikki entiset vaatteeni roikkuivat päällä, ja jouduin käyttämään tyttäreni vaatteita. Ei ollut varaa ostaa itselleni uusia, Nuolikoski kertoo.

Marraskuinen päivä vuonna 2018 heitti hänen terveytensä ja taloutensa kokonaan uusille raiteille: diagnoosi aggressiivisesta keuhkosyövästä aiheutti suuren huolen omasta tulevaisuudesta – ja siitä, miten kaikesta selvitään myös rahallisesti.

Edessä olvat kalliit ja rankat sytostaattihoidot, monet hoitomatkat sairaalaan ja tulojen romahtaminen. Ennen keskituloiselle Nuolikoskelle jää nyt nettona käteen vain 1 300 euroa kuussa, mutta sillä on yritettävä tulla toimeen.

Alunperin Nuolikoski oli hakeutunut sairaalaan vatsaongelmien vuoksi: maha oli kovin kipeä ja kaiken aikaa oksennutti. Sairaalassa ollessa hänen vatsastaan otettiin röntgenkuvat – joista selvisi, että hänellä onkin keuhkosyöpä.

Lääkärin sanat pysäyttivät Nuolikosken elämän paikoilleen.

– Kyllä se oli suuri shokki, sitä ei voi kieltää. Tuntui, että kaikki jähmettyi paikoilleen, hän kertoo.

Suurin haaste on syöpään sairastuneen oman mielen myllerrys ja epävarmuus rajusti muuttuneessa tilanteessa.

– Diagnoosin jälkeen tapahtuu paljon: hoidot aloitetaan nopeasti ja edessä voi olla rankkoja hoitoja – eikä silloin ensimmäisenä ole mielessä se, miten omaa taloutta hoidetaan, korostaa Syöpäjärjestöjen psykososiaalisen tuen päällikkö Katja Tähkä.

Syöpään sairastuneen edessä onkin heti alussa runsaasti kuluja: tutkimukset, hoidot, lääkkeet, matkakulut ja sairaalassa oleminen maksavat, ja sairastuneen tulisi seurata näitä menoja kattavasti, että hän voisi hakea niistä korvauksia.

– Suomalaisille talousongelmat ovat jostain kumman syystä hävettävä asia. Asiasta pitäisi kuitenkin avautua hoitajalle ajoissa. Ajan varaaminen sairaalan sosiaalityöntekijälle hyvissä ajoin olisi tärkeää, ettei sairastuneen tarvitsisi etsiä tietoja vain Kelan sivuilta, Tähkä muistuttaa.

Ylöjärvellä asuvan Nuolikosken syöpää on hoidettu sytostaateilla, joita hän on saanut kaikkiaan seitsemään otteeseen.

Hoidoista jokainen sisältää kuusi hoitokertaa – eli yhteensä niitä on tähän saakka ollut yli neljäkymmentä.

Sytostaatit ovat väsyttäneet ja pudottaneet hiukset päästä. Tampereen kaupunki olisi myöntänyt ostositoumuksen peruukkia varten, mutta hän ei halunnut sellaista.

Koska hoidot vaurioittivat hampaita, hän on joutunut käyttämään hammaslääkärilaskuihin puolessa vuodessa jopa 700 euroa – lisäksi päälle tulevat matkat Tampereen keskussairaalaan.

– Auton pitäminen on Suomessa todella kallista, mutta minulle se on hoitojen takia ihan välttämätöntä. Ei täältä muuten kaupunkiin pääsisi.

Lisää ongelmia koitui siitä, että hänen vatsastaan ja pikkuaivoistaan löytyi syöpäkasvaimen etäpesäkkeitä. Niiden vuoksi hoidot ovat jatkuneet, mutta keuhkoista syöpä on jo saatu poistetuksi.

– Tarkkaa syytä keuhkosyöpään sairastumisesta ei ole saatu. Nuorempana tupakoin, mutta olen kyllä altistunut myös homeille ja asbestille, Nuolikoski kertoo.

Kun sairaus neljä vuotta sitten iski päälle, Nuolikoski oli täysin valmistautumaton.

– Ei minulla ollut mitään tietoa siitä, miten paljon syöpään sairastuminen rasittaa taloutta. En aluksi ymmärtänyt pyytää edes pankin asuntolainasta lyhennysvapaita kuukausia, vaan yritin vain sinnitellä.

Oivallista apua hän sai Ylöjärven kaupungin sosiaalityöntekijältä, joka neuvoi kädestä pitäen, kuinka talousasioiden kanssa olisi hyvä menetellä.

Tulevaisuus huolettaa Minna Nuolikoskea.

– Tulot ovat sairauden takia jääneet aika pieniksi, mutta sillä on koetettava vain tulla toimeen, Nuolikoski kertoo.

Syöpä- ja koronaaikaan hän teki parisen vuotta myyntityötä. Kritiikkiä Nuolikoski antaa suomalaisille työpaikoille.

– Se on huono homma, että harva työnantaja haluaa ottaa pitkäaikaissairaita takaisin entiseen työpaikkaansa. Mutta ehkä he pelkäävät sitä, että työntekijä sairastuu uudelleen ja sitten jäävät työt hoitamatta.

Syöpään sairastuminen oli osasyynä myös Nuolikosken avioeroon. Se merkitsi suurta muutosta taloudelliseen tilanteeseen, sillä hänestä tuli 14-vuotiaan tyttären yksinhuoltaja.

Myös muutto Nokialta Ylöjärvelle veti Nuolikosken talouden hyvin tiukoille: kova asuntolaina aiheutti sen, että rahaa ei yksinkertaisesti jäänyt mihinkään ylimääräiseen.

– Se hyvä puoli kuitenkin oli, että pankki myönsi lyhennysvapaita kuukausia, kun kuuli tilanteestani, Nuolikoski kertoo.

Hän olisi päässyt töihin isännöintitoimistoon, muttei uskaltanut ottaa työtä vastaan.

– Pelkona oli se, että olisin voinut joutua taas sairaalaan ja sitten kukaan ei olisi hoitanut minun töitäni.

Voimaa arkeen Nuolikoski saa luonnosta.

– Olen aina tykännyt liikkua metsässä, ja sieltä kyllä saankin paljon henkistä jaksamista arkeen.

Välit tyttäreen ovat säilyneet koko sairauden ajan hyvinä. Juuri täysi-ikäiseksi tulleen tyttären kanssa hän on keskustellut paljon siitä, mitä syöpä on ja miten sitä hoidetaan.

– Lupasin tytölle, että kun hän täyttää 18 vuotta, lähdemme yhdessä risteilylle Ruotsiin. Niin teimme ja matka oli mukava ja piristävä, Nuolikoski hymyilee.

Syöpäsäätiö tukee perheitä, jotka ovat joutuneet vakavaan taloudelliseen ahdinkoon syöpäsairauden vuoksi. Syöpäsäätiön joulukeräys taloudellista tukea tarvitsevien syöpää sairastavien auttamiseksi on parhaillaan menossa ja se kestää joulukuun loppuun saakka.