Itä-Uudenmaan poliisi sai viime viikonloppuna Myrskylässä kiinni kaksi rattijuoppoa.
Liki kolmikymppinen mieskuljettaja jäi kiinni noin kello 10.20 Keskustiellä. Häntä epäillään lisäksi kortitta ajosta. Koskenkyläntieltä tavoitettua kuskia epäillään myös rattijuopumuksesta ja kortitta ajosta. Hänen autonsa tavaratilasta löytyi korkeajännitekaapelia, polttoainekanistereita ja akkukäyttöinen polttoainepumppu letkuineen.
– Kanistereissa oli yhteensä noin 120 litraa dieseliä. Poliisi epäilee tavaratilasta löydettyjä tavaroita anastetuiksi, rikoskomisario Freddie Cederlund kertoo poliisitiedotteessa.
Sipoosta tavoitettiin lauantai-iltana kuljettaja, jonka epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
Poliisi otti lisäksi kiinni kaksi kuljettajaa, joita epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Moottoripyöräilijä ajoi etupyörällä keulien Porvoossa Helsingintietä Sipoon suuntaan. Toinen kuski ajoi moottoritiellä 154 km/h vauhtia satasen rajoitusalueella.
Itä-Uudenmaan poliisin mukaan Porvoossa vahingoitettiin viikonlopun aikana myös kahta ajoneuvoa. Kevätkummun Hansatielle pysäköidystä autosta rikottiin takavalon lasi ja Gammelbackan Viertotielle pysäköidystä autosta renkaat.
Loviisan Aleksanterinkadulla oli viikonlopun aikana rikottu kolme katutasossa olevaa ikkunaa. Saman korttelin alueella on muutaman viime viikon aikana rikottu viisi muutakin ikkunaa.