Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Usko ihmisiin ja kollektiivisuuteen Loviisan seudulla on noussut" – Tanssiopisto sai "todella tärkeää laastarirahaa", jolla se selviää syyskautensa

Loviisan Tanssiopiston puolesta mesenaatti.me-sivuilla pystyssä ollut varainkeruu keräsi päättymispäiväänsä 31. lokakuuta mennessä 6 750 euroa.

Kyseisestä summasta vähennetään Mesenaatin 10 prosentin provisio. Tanssiopistolle käteen jää noin 6 000 euroa. Pekka Kuusiston tukikonsertin lipputulot paransivat tilannetta 5 000 eurolla. Lisäksi Kino Marilynin kautta yritysten antamalla tuella summa nousee 12 000 euroon.

Rehtori Kati Kivilahti-Fagerudd antaa suurta kiitosta myötäelämisestä opiston tilanteessa.

– Tämä on todella tärkeää laastarirahaa. Suurin osa menee ihan peruskuluihin. Vaikka maailmantilanne on ankea ja globaalisti voimaton, usko ihmisiin ja kollektiivisuuteen Loviisan seudulla on noussut. On arvostettu sitä, mitä olemme tehneet, hän sanoo.

Mesenaatin kautta lahjoittaneet saavat vastineensa marras-joulukuun aikana.

Loviisan Tanssiopisto on lisäksi laittanut pari avustushakemusta; toinen ratkeaa ennen joulua, toinen joulun jälkeen. Myös eduskuntaan on laitettu tukipyyntöä hätäapurahasta tälle lukuvuodelle.

– Fakta on, että muutosta oppilasmäärässä ei ole tapahtunut. Jos heitä tulisi lisää, se olisi kaiken kattava ratkaisu. Myös aikuisharrastajia toivoisimme mukaan. Selviämme nyt syyskauden, mutta jos omat hartiat osoittautuvat liian pieniksi, täytyy katsoa, jos löytyisi yhteiset hartiat.

Tanssiopistolla on 25. marraskuuta luvassa disco Generalshagens skolassa ja 11. joulukuuta kello 12 joulunäytös Kino Marilynissä ennen Pähkinänsärkijä-elokuvaa.

Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivänä 8. joulukuuta palkitaan jälleen taiteen perusopetuksen nuoria harrastajia. Kulut sponsoroi Loviisan kaupunki.