Pienillä koiraroduilla on paljon hammasongelmia, jotka tulevat monelle koiranomistajalle yllätyksenä. Tämä käy ilmi eläinlääkäriketju Evidensian tiedotteesta.
Sairaat hampaat voivat aiheuttaa hoitamattomina vakavia ongelmia. Yleisin ongelma on parodontiitti eli hampaan kiinnityskudoksen tulehdus sekä runsas hammaskiven kertyminen.
Suu- ja hammassairauksiin perehtynyt Evidensian eläinlääkäri Anna Sinda Aurinkolahden Eläinklinikalta toivoo, että yhä useampi pienen koiran omistaja saisi tietoa hammashoidon tärkeydestä.
Hän suosittelee, että pieniltä koiraroduilta tarkistetaan purenta terveystarkastuksen yhteydessä esimerkiksi ensimmäisillä rokotuskäynneillä.
Pienillä koirilla on suun kokoon suhteutettuna isot hampaat ja ne sijaitsevat ahtaasti, mikä altistaa hammaskiven muodostumiselle.
Koiralla voi olla parodontiittia myös silloin, kun hampaat näyttävät päällisin puolin puhtailta. Siksi koiran hampaat on tärkeää tutkia hampaiden puhdistuksen yhteydessä.
Hampaiden harjaaminen on tehokkain keino ennaltaehkäistä hammaskiven muodostumista ja iensairauksia. Eläinlääkärin tekemää hammashoitoakin kuitenkin tarvitaan.
– On täysin ymmärrettävää, että omistajien voi olla vaikeaa tai joskus jopa mahdotonta harjata hampaita minikokoisilta koirilta. Takimmaiset hampaat ja ientaskut päästään puhdistamaan kunnolla vain eläinlääkärissä, Sinda sanoo tiedotteessa.