Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Panimojuomien myynti laskussa – yksi juomatyyppi tekee Suomessa yllättävän poikkeuksen

Panimojuomien suosio laski viime kesänä Suomessa merkittävästi. Heinä-syyskuussa juomien kokonaismyynti laski 2,1 miljoonaa litraa eli yhden prosenttiyksikön verran. Asiasta kertoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto tiedotteessaan.

Panimojuomia myytiin loppukesästä yhteensä 224 miljoonaa litraa.

Kesä on panimoalan tärkein sesonki ja helteiden merkitys myynnille on suuri. Tänä kesänä ei ollut pitkiä hellejaksoja samaan tapaan kuin vuosi sitten ja se näkyy kesän myynneissä.

Suhteessa eniten laski siidereiden myynti: yli seitsemän prosentin verran. Myös oluiden myynti oli selvässä alamäessä, kun taas long drink -juomien myynti kasvoi 1,6 prosentin verran.

Noin 90 prosenttia Suomessa myydyistä oluista on kotimaassa valmistettuja, minkä vuoksi liitto on huolestunut siitä, että oluen myynti on ollut laskussa jo useita vuosia.

Oluen valmistuksella on merkittävä välillinen työllistävä vaikutus niin maanviljelyyn kuin kauppoihin ja ravintoloihin. Panimoala työllistää kaikkiaan lähes 24 000 henkilöä.