Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Mikaela Nylander (r.) piti Husin hallituksen maanantaista päätöstä odotettuna viime perjantaisten omistajaneuvotteluiden jälkeen.
– Yksikään omistaja (hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki ) ei ollut halukas hyväksymään ehdotusta palveluverkon rajuista leikkauksista siinä muodossa, Nylander kertoo tiedotteessa.
Nylanderin mukaan alueiden ja Helsingin tulisi tässä tilanteessa osoittaa Husille ensi vuodeksi lisää rahaa. Niiden, toisin kuin Husin, ei tarvitse tehdä nollabudjettia.
– Tein jo perjantaina esityksen puuttuvan 13 miljoonan euron lisärahoituksesta, mutta se ei vielä silloin mennyt läpi. Uskon, että summa voidaan kuitenkin korvata ainakin osittain omistajien panoksella, Nylander arvioi.
Hän aikoo esittää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitukselle, että Husin budjettikehyksiä säädetään. Hallitus on koolla torstaina ja hän toivoo, että lisärahoitukselle saadaan yksimielinen tuki.
– Yhtymäkokous pidetään lokakuun lopussa ja silloin on aika hakea kompromissia yhdessä Husin kanssa. Tämä on tärkeää, jotta saamme työrauhaa ja jotta voimme pitkäjänteisesti rakentaa terveydenhuoltojärjestelmää koko Uudellamaalla, Nylander toteaa.
Nylanderin mukaan Husin virkamiesvalmistelu on käyttänyt kovinta asetta tehdessään dramaattisia ehdotuksia aluesairaaloiden päivystyspalvelujen purkamisesta ja vaarantaessaan pitkällä aikavälillä koko sairaaloiden olemassaolon niiden nykyisessä muodossa.
– Tämä ase on niin järeä, että sitä voi käyttää vain kerran, Nylander sanoo.
– Koko sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen ajatuksena oli turvata yhdenvertainen hoitoon pääsy. Tämä pätee tietysti myös Uudellamaalla, minkä vuoksi ei tule kysymykseen, että kaikki päivystystoiminta tulevaisuudessa keskitetään pääkaupunkiseudulle. Tämä olisi täysin vastoin uudistuksen tarkoitusta, hän jatkaa.