Asuntomurtojen määrä on laskenut selvästi viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja suunta näyttää yhtä hyvältä myös tänä vuonna. Ilmiöstä kertoo vakuutusyhtiö Fennia tiedotteessaan.
Todennäköisiä syitä positiiviselle trendille ovat parempi valveutuneisuus murtojen suhteen ja parin viime vuoden aikana korona, joka vähensi huomattavasti lomamatkoja ja lisäsi etätyöskentelyä, arvioidaan Fenniassa.
Ilmoitettujen asuntomurtojen trendi on ollut selvästi laskeva, kun murtojen määrää tarkastellaan viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Vuonna 2021 viranomaisten tietoon tuli vähiten murtoja tällä vuosituhannella: asuntomurtoja hieman yli 3 000 ja mökkimurtojakin alle tuhat.
Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä on ilmoitettu noin 2 000 asuntomurtoa – määrä on lähes sama kuin viime vuonna vastaavana aikana. Määrä sisältää kaikki varkausrikokset luvatta tunkeutuen niin asuttuihin asuntoihin kuin esimerkiksi ulkovarastoon tai pyöräkellariinkin.
Törkeitä asuntomurtoja ja niiden yrityksiä, jolloin kohteena on asuttu asunto, on noin puolet asuntomurroista. Törkeiden asuntomurtojen ja yritysten osuus kaikista asuntomurroista on hieman laskenut viime ja tänä vuonna.