Loviisalaisia teatterin taitajia nähdään 31.10. käynnistyvällä TeatteriTalon Halloween-viikolla Porvoossa Suomenkylässä.
TeatteriTalo muutetaan taas Kauhujen kartanoksi. Esiintyjinä toimivat Teatteritaiteen perusopetuksen (TPO) toiminnassa mukana olevat teatterilaiset Loviisasta ja Porvoosta. Luvassa on elämys karmivassa TeatteriTalossa, josta yritetään löytää ulos mitä ihmeellisimpien otusten ja tapahtumien kautta.
Eri ryhmät vastaavat eri illoista, joten sisällöt vaihtelevat. Apuna toimivat Teatterilaboratorioiden nuoret. Ohjelman esikuvat tulevat Yhdysvalloista, jossa Halloweenina järjestetään ”Haunted House” -elämyksiä. Näissä elämyksissä koteihin järjestetään reittejä, jotka mutkittelevat ympäri taloa ja koskaan ei voi tietää, mitä nurkan takana odottaa.
Teatteri Soittorasia on useana vuonna tuottanut Halloween-ohjelmaa, jota nyt on entistä enemmän ja kaikenikäisille. Teatterinjohtaja Pentti Kinosmaa lupaa TeatteriTalolle tunnettuja pahiksia ja historian siipien havinaa. Halloween-viikon ohjelma maanantaista torstaihin on suunnattu kouluikäisille ja koko perheelle.
– Katsotaan sitten, kuinka moni selviää Kauhutalosta ulos, teatterinjohtaja naurahtaa.
Halloween-viikon ja Kauhujen kartanon tunnelmiin pääsee 31.10–3.11. joka ilta kello 18.30–19.30. Saapua voi missä vaiheessa iltaa tahansa. Sisäänpääsy tapahtuu saapumisjärjestyksessä ja TeatteriTalossa liikutaan oman porukan kanssa. Odotus tapahtuu ulkona.
Muutakin kauhuhenkistä ohjelmaa on luvassa, muun muassa 5.11. kello 13–16 Halloween-kekkerit tekevät odotetun paluun. Illalla WSOY-talolla Porvoossa on luvassa aikuisille värisyttäviä hetkiä Noora Karma Productionin Kauhukylässä.
TeatteriTalo, Malmintie 2, 06500 Porvoo. Pysäköinti: Suomenkylän päiväkodin p-alueella ja Malmintien varressa. Liput 10 €, ennakkoon www.lippuautomaatti.fi/soittorasia ja TeatteriTalolta esityksen ajan.