Elettiin elokuuta 1978, kun suomalaisessa lastenkulttuurissa sai alkunsa uusi aikakausi. Tuolloin Pelle Hermanni nähtiin ensimmäistä kertaa Pikku Kakkosessa. Ja nähtiin kymmenen vuoden ajan, kunnes pellen esittäjä, tamperelaisnäyttelijä Veijo Pasanen kuoli.
Käsikirjoittaja Simo Ojasen johtopäätös oli selkeä: tarina saisi olla siinä.
– Olin 1978–1988 jo nuori mies enkä sillä tavalla kohderyhmää, mutta bongasin pellen toki heti, koska se oli niin erilainen. Tunsin Simo Ojasen 1980-luvun puolestavälistä lähtien ja aloin miettiä, miksi ihmeessä tästä ei voisi tehdä elokuvaa, kertoo Timo Koivusalo.

Pääosaa esittävälle Vesa Vierikolle Hermanni on tutumpi.
– Oma esikoiseni syntyi 1975, joten katseltiin kimpassa Veijo Pasasen toilailuja Pelle Hermannina. Ne kaikki maneerit olivat tuttuja. Olin tavannut Pasasen Tampereen Työväen Teatterissa, joten myös Pasanen oli tuttu.
Kaksi vuotta sitten Timo Koivusalo ehdotti Simo Ojaselle, että nyt olisi elokuvan aika. Hermanni otettiin naftaliinista.
– Simo oli sitä mieltä, että miksi ei voisi tehdä.
Pari viikkoa ennen kuvausten alkua Simo Ojanen kuoli. Koivusalo ja Ojanen olivat kirjoittaneet elokuvan käsikirjoitusta yhdessä. Ojasen tyttäret tuumivat, että näyttelijäkaarti on mahtava ja Simo oli myös siitä innostunut.
– Kun Simolle sanoi, että Vierikko ulisi näyttelemään Pelle Hermannia, niin hän innostui ajatuksesta heti, Koivusalo kertoo.
Koivusaloa, Hermannia ja Vierikkoa saattaa yhdistää yksi asia. Varsinkin Koivusalo tunnetaan miehenä, jonka tuotanto saa välittömästi kiintiömäärän sontaa niskaansa, mutta mies ei tunnu siitä muuta kuin piristyvän.
– Se on varmaan paras mahdollinen kansalaistaito, ettei ole kyyninen. Maailma näyttää ihan erilaiselta heti ja voin vain suositella. Joku voi ajatella, että varauksellisuus ja kyynisyys on älykästä, minusta ei ole. Olennaista on se että ei ota itseään hirveän vakavasti, se on se juttu. On hyvä tapa opetella myönteinen tapa katsella maailmaa, Koivusalo sanoo.
– Parikymmenen vuoden ajan minulla on ollut sellainen käytäntö, että en lue elokuviani koskevia kritiikkejä. Elokuva on niin pitkä marssi, että se tehdään tasan tarkkaan niin että koko ajan on tiedossa mitä ollaan tekemässä. Sitten kun se on valmis, ihmisten reaktioihin ei voi vaikuttaa, ovat ne hyviä tai huonoja. Onni on ollut sillä tavalla kohdillaan, että tämä on jo 18. elokuva ja aina riittänyt katsojia.
Vierikkokin tietää, että palaute voi olla kirjavaa.
– Tavallaan tässä astutaan pyhälle maalle. Kyllä se vähän jännittää että miten kansa ottaa Vierikon Hermannin vastaan. Ennen kaikkea toivoisin, että lapset tykkäisivät tästä. Jos näyttelee väärin, näyttelijää voi alkaa vihata, mutta ei Pelle Hermannia pysty vihaamaan.
– Yksi hyvä tie ajatella elämää on se, että jos tekee ja ajattelee elämäänsä hyvän kautta, myös saat hyvää elämääsi. Hermanni ei ajattele pahaa kenestäkään, on hyvin inhimillinen ja ujo. Jos ottaa sellaisen elämänasenteen, niin pääsee elämässään paljon helpommalla, Vierikko sanoo.
Varsinaista elokuvaa Timo Koivusalo kuvaa road movieksi, jossa Hermanni päättää lähteä etsimään isäänsä. Matkalla tulee vastaan monenlaisia hassuja hahmoja, joita esittävät esimerkiksi Martti Suosalo taikurina ja Iina Kuustonen ilma-akrobaattina. Ilma-akrobaatin rooli on teknisesti erittäin haastava, ja Kuustonen onnistui säikyttämään Koivusalon kertomalla jo hyvissä ajoin, että aikoo tehdä kaikki stunttinsa itse. Mitään ei kuitenkaan sattunut kuvausten aikana.
Elokuvaa on kuvattu pitkälti Koivusalon kotiseuduilla Porin Kirjurinluodossa, jossa myös sijaitsee Pelle Hermannin leikkipuisto kiinteänä osana kaupunkikuvaa.
– Toinen Pelle Hermanni-elokuva tulee, sillä se on itseasiassa kuvattu jo. Viime kesänä näyttelijät alkoivat puhua siitä, että sinun on Timo pakko jatkaa tätä konseptia, nämä roolihahmot on niin mahtavia. Nämä huippunäyttelijät varasivat kesäkuun jo siinä vaiheessa, kun ei ollut kauheasti tietoa edes rahoituksesta, Koivusalo innostuu.
– Pelle Hermanni ja hypnotisoija on jälkitöissä syksyllä. Kolmannen elokuvan Hermannia jos saisi tehdä, niin se olisi mahtavaa. Sitä toivoi myös Simo Ojasta.
Loppuun Koivusalo myös varoittaa Suomen kansaa.
– Sen verran suomalaisia pitää varoitella, että kyllä Pekko Aikamiespoikakin (Koivusalon suosikkihahmo 1990-luvun alusta) voi joskus tehdä paluun. Ihmiset huutelevat, että koska teet lisää Pekkoa, joten kai sitä pitää ainakin harkita.
Pelle Hermanni -elokuva ensi-illassa perjantaina 9. syyskuuta.