Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Tanssiminen on kasvuprosessia - sitä, että voitan itseni" – Loviisan Tanssiopistossa on mahdollisuus myös taiteen perusopetukseen

Loviisan Tanssiopiston rehtori Kati Kivilahti-Fagerudd pursuaa riemua hänen kuvaillessaan tanssin hyviä puolia. Tanssin kipinöitä on Loviisassa koettu tanssiopiston järjestämässä opetuksessa laajassa mittakaavassa jo pitkään.

– 16. toimintavuotemme on alkamassa osin entisten tuttujen ja osin uusien opettajien voimin. Tämä on ihanaa aikaa, kun ihmiset alkavat palailla tanssisalille. Opettajakuntamme on hyvin virittäytynyt lukuvuoteen.

Korona-aika verotti harrastamisen intoa, mutta toiveikkuutta on. Loviisan Tanssiopistossa pääsee taas tutustumaan monen tanssin maailmaan. Luvassa on myös mielenkiintoisia projekteja.

– Toivotaan, että otettaisiin rohkeita askeleita harrastamisen pariin, eikä ainoastaan tanssimisen.

Tanssiopistossa harrastuksen voi aloittaa missä iässä vain ja harrastaa voi ihan vain tanssin riemusta.

– Meillä on lapsi-vanhempi -ryhmiä eikä yläikärajaa ole. Lukujärjestyksessämme ei ole erikseen aikuisten tunteja, mutta heitä on mukana vanhempien nuorten tunneilla, Kivilahti-Fagerudd kertoo.

Loviisan kaupungin kasvatus- ja sivistyslautakunta on hyväksynyt Loviisan Tanssiopiston opetussuunnitelman, mikä tarkoittaa, että Tanssiopistolla on lupa antaa myös opetusta taiteen perusopetusta (TPO) yleisen oppimäärän mukaan. Loviisan Tanssiopisto on yksityinen koulu, jonka taustalla on sitä ylläpitävä rekisteröity kannatusyhdistys.

Taiteen perusopetus noudattaa Opetushallituksen hyväksymää opetussuunnitelmaa. Maailman mittakaavassa ainutlaatuinen järjestelmä antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa taideaineita tavoitteellisesti ammatillisten opettajien johdolla.

Loviisan Tanssiopistossa aloittava oppilas etenee opinnoissaan selkeää polkua. TPO-opinnot voi aloittaa 7-vuotiaana. Päättötodistuksen saa 500 tanssitunnin jälkeen. TPO-todistus on auttanut esimerkiksi opiskelupaikan saamisessa taidelukiossa.

– Todistuksen avulla voi tehdä näkyväksi harrastushistoriansa ja se näkyy esimerkiksi lisäpisteinä jatkohauissa, Kivilahti-Fagerudd kertoo.

Loviisan Tanssiopisto on tehnyt toimintaansa näkyväksi muun muassa erilaisten projektien ja yhteistyökuvioiden kautta.

Tanssiopisto oli esimerkiksi mukana hiljattain Loviisassa järjestetyillä Harrastemessuilla, jossa nähtiin kohtauksia Loviisanlahti-esityksestä. Loviisan Juhlaviikkojen tiimellyksessä on myös luvassa paloja tanssiopistolaisten esityksistä Loviisan päivänä.

Lisäksi Tanssiopiston esityksiä on osana Sibeliuspäivien ohjelmistoa Kino Marilynissä, jossa mukana on myös musiikkiopisto.

Tunteja Tanssiopistossa vetää yhteensä viisi opettajaa eri tanssilajien parista. Osa heistä pitää tunteja myös kansalaisopiston puolella. Myös oppilaita rohkaistaan omaan luovuuteen.

– Meillä on järjestetty vapaaehtoista "Omat polut" -projekti, joka on tarkoitettu oppilaiden omille koreografioille. Tarvittaessa opettajamme toimivat tutoreina. Tämän tiimoilta on joulukuussa luvassa esitys Loviisassa. Projekti on ollut jo pitempään ohjelmistossa ja hyvin suosittu, Kivilahti-Fagerudd kertoo.

Yhteistyö kaupungin kanssa on myös näkyvää. Kulttuuripolku-projektia on toteutettu osana kaupungin kulttuurikasvatusstrategiaa. Siinä tanssiopettajat kiertävät kouluja ja käyvät tanssittamassa uusia ekaluokkalaisia.

– Olemme monta vuotta tehneet Loviisan kaupungin varhaiskasvatuksen kanssa yhteistyötä Tanssitassut-nimisen projektin tiimoilta. Siinä tanssiopettajamme matkaa lasten luo. Nyt tutustutaan kehoon, muotoihin ja kirjaimiin, rehtori kuvailee.

Laajemmassa mittakaavassa Loviisan Tanssiopisto on mukana myös Suomen malli -projektissa, jossa tanssiopettaja kiertää seitsemän viikon periodeissa koko lukuvuoden tanssittamassa 1.-6. -luokkalaisia. Tunteja on myös yläkouluikäisille.

– Suomen malli -harrastustunneilla järjestämme yläasteikäisille street-tanssia Meijerin tanssisalissa. Tunnit ovat siis Loviisan kaupungin tarjoamaa maksutonta harrastustoimintaa, Kivilahti-Fagerudd sanoo.

– Meillä on myös vapaaoppilastoimintaa, joka kutsutaan Tanssikummi-toiminnaksi. Loviisan Tanssiopisto myöntää vapaaoppilaspaikkoja käytettävissä olevien varojen mukaan. Kuka tahansa voi tulla tukijaksi eli Tanssikummiksi; yksityishenkilö, ryhmä tai järjestö.

Rehtori kannustaa tanssin pariin.

– Tanssi on monipuolinen harrastus mielelle ja keholle. Siinä on fyysisiä elementtejä ja se rasittaa sopivasti aivoja. Tanssissa on elementtejä, jotka edistävät koulukypsyyttä, keskittymistä, sitoutumista ja itsensä hallintaa.

– Tanssiminen on kasvuprosessia – sitä, että "voitan itseni". Oppiminen tapahtuu erityisesti huonoina päivinä.

Tanssiminen on myös sosiaalisia taitoja kehittävää ja tanssitunneilta voi saada kavereita. Loviisan Tanssiopistolla on nollatoleranssi kiusaamisessa.

– Tanssi on taide- ja ilmaisulaji, jossa ei kilpailla muiden kanssa, vaan pyritään kehittymään syvemmälle tasolle omassa tekemisessä ja löytämään oma ilmaisukieli.

– Tanssi voi ilman musiikkiakin. Tärkeää on ilon tunne, jonka tanssiminen saa aikaan.