Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lauluntekijä ja muusikko Jussi Hakulinen on kuollut

Yö-yhtyeeseen 1980-luvulla kuulunut ja sille Joutsenlaulun sekä Rakkaus on lumivalkoinen -kappaleen tehnyt lauluntekijä ja muusikko Jussi Hakulinen on kuollut. Hakulinen menehtyi 57-vuotiaana kotonaan Porissa. Hakulinen oli syntynyt 21. joulukuuta 1964.

Hakulinen tunnettiin erittäin surumielisistä kappaleista, joista toinen edellämainituista pohjaa myös tosielämään: Joutsenlaulu kertoo Hakulisen tädistä, joka päätyi väkivaltaiseen avioliittoon. Yö-yhtyeen suurimmista hiteistä myös esimerkiksi Likaiset Legendat I ja Varietee ovat peräisin Hakulisen kynästä.

Hakulinen teki viime vuosina duokeikkoja yhdessä tyttärensä Ellinoora Hakulisen kanssa. Hakulinen on viimeisten vuosien aikana julkaissut myös musiikkia. Viime vuosina Hakulinen oli esillä myös kiistoissa ja keskusteluissa, jotka ovat liittyneet tekijänoikeuksiin.

Hakulinen nähtiin esittämässä Yön tuotantoa vielä syyskuussa 2019 Tampereen Hiedanrannassa järjestetyssä tilaisuudessa. Miestä säesti keikalla useampi Yö-yhtyeeseen aiemmin kuulunut muusikko. Hakulisella oli ajatuksena järjestää Yön tuotantoon liittyen areenakeikkoja vuoden 2022 aikana.

Hakulisen entinen bändikaveri ja nuoruudenkaveri Olli Lindholm menehtyi helmikuussa 2019.