Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tähän kaappiin pitäisi tunkea 10 kierrätysastiaa, ei onnistu! – Asiantuntijat neuvovat, miten jätelajittelun voi tehdä järkevästi

Keittiön allaskaapissa on valmiina kaksi roskisastiaa ja tunkemalla kaappiin mahtuu viisi astiaa. Jätteitä pitäisi lajitella ainakin noin kymmeneen astiaan, ehkä jopa viiteentoista. Miten pulmasta voi selvitä?

Allaslaatikostoihin, joita saa uutena 50–100 senttiä leveinä, laitetaan yhä kierrätysastioita, sisustusarkkitehti, kalustesuunnittelija ja yrittäjä Marianne Laaksonen kertoo.

– Sen lisäksi uuteen keittiöön tehdään nykyään usein toinen kierrätyslaatikosto, jossa on lisää jäteastioita, Laaksonen sanoo.

Kierrätysastioita ei tarvitse väkisin tunkea keittiön allaskaappiin. Marttaliiton kotitalousasiantuntija Niina Silander muistuttaa, että kierrätysastioita voi laittaa myös kodin muihin huoneisiin.

– Biojätettä tulee lähinnä vain keittiössä, joten sen astia kannattaa olla siellä. Tosin biojätettä varten on nykyään muun muassa pöydälle laitettavia kierrätysastioita, Silander sanoo.

– Kun kierrättää oikein, syntyy keittiössä sekajätettä melko vähän. Sille saattaa riittää kylpyhuoneessa oleva vessaroskis, joka olisi kodin ainoa sekajäteroskis, hän jatkaa.

Myös eteiseen voi laittaa kierrätyspisteen esimerkiksi paperille, mikä olisi luonnollista, sillä paperiroskaa kertyy eniten postiluukusta tai -laatikosta.

– Eteisessä tai vaikka kodinhoitohuoneessa voi hyvin pitää sellaisia kierrätysastioita, joihin laitetaan haisematonta tavaraa kuten kartonkia, Niina Silander toteaa.

Nykypäivän uusien asuntojen kaikki säilytyskomerot voi muokata kierrätyskomeroiksi, joihin saa helposti sisälaatikoita ja kestokasseja, Marianne Laaksonen muistuttaa.

Kierrätysratkaisuja on järkevä tehdä jo ostotilanteessa. Jos tuotetta myydään eri materiaaleihin pakattuna, kannattaa valita se, joka helpottaa omaa kierrätystoimintaa.

Näkyvillä olevien kierrätysastioiden ei tarvitse olla muovikasseja tai ämpäreitä. Ne voivat olla myös osa sisustusta.

– Koska kierrätys on pysyvä osa kodin arkea, kannattaa tosiaan miettiä sitä, että kierrätysastiat eivät ainakaan häiritsisi elämistä ja sopisivat vielä tyyliinkin. Markkinoilla on esimerkiksi kauniita biojäteastioita ja voihan niitä itsekin tuunata, kotitalousasiantuntija Niina Silander Marttaliitosta sanoo.

Keittiömaailmalle runsaasti töitä tekevä Marianne Laaksonen kertoo, että kun ihmiset pohtivat uuden keittiönsä sisältöä, nousee kierrätyksen järjestäminen yhdeksi tärkeimmäksi pääkysymykseksi.