FC Loviisan P11 ja T11 pelasivat Ålandia Cupissa Ahvenanmaalla – jatkopelit jäivät haaveeksi, mutta tunnelma säilyi

FC Loviisan P11 ja T11 joukkueet osallistuivat Ahvenanmaalla 11-16.6. järjestettyyn Ålandia Cupiin. Turnauksessa oli yhteensä 59 poikien ja 23 tyttöjen joukkuetta.

Pojat osallistuivat turnaukseen kahdella ja tytöt yhdellä joukkueella. Alkulohkoissa oli jokaisella joukkueella kuusi ottelua ja lohkojen kaksi parasta pääsi jatkoon.

Kaikki kolme FC Loviisan joukkuetta päätyivät jännittävien vaiheiden jälkeen lohkojensa kolmansiksi, joten jatkopelit jäivät tällä kertaa haaveeksi. Tästä huolimatta hyvä tunnelma säilyi koko matkan ajan.

Poikien sarjassa sekä FC Loviisa sininen että FC Loviisa punainen voittivat kumpikin neljä ottelua ja hävisivät kaksi. Tyttöjen joukkueen saldona oli kolme voittoa, yksi tasapeli ja kaksi tappiota.

Turnausreissu jäi varmasti kaikkien pelaajien, toimihenkilöiden ja kannustusjoukkojen mieleen aurinkoisena reissuna, johon sisältyi futiksen lisäksi muun muassa uimista, saunomista, mini-golfia, grillausta, frisbeegolfia ja mukavaa yhdessäoloa.

Tästä on hyvä jatkaa futiskesää niin sarjapelien kuin turnaustenkin osalta.

FC Loviisa punaisessa pelasivat Kim Wikman, Mio Palomäki, Nikolas Mattila, Oliver Lindberg, Robert Cederlund, Roni Suvisaari, Valter Weppling, Victor Weppling, Wojtek Drabarz ja Zacharias Wahlström.

FC Loviisa sinisessä pelasivat Alfred Smeds, Akseli Leppänen, Cristian Stenbäck, Donny Berrymen, Joel Haarala, Kevin Willström, Leevi Viskari, Mikael Tuominen, Niko Vuojärvi, Oliver Volanen ja Walter Willström.

FC Loviisa tytöissä pelasivat Sienna Sjöholm, Lotta Hovi, Minea Sjöholm, Emma Jordman, Sofia Kontinen, Ellen Peltomäki, Maisa Tuhkanen, Linnea Hämäläinen, Emilia Skog, Vanessa Koivisto, Sofia Ivanova, Minnie Björklund, Sofia Jordman, Alicia Sjöberg ja Fanny Aalto.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut