Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Husin tehtävä 7 parannusta, jotta toiminta on esimerkiksi lainmukaista, näkee tarkastuslautakunta – "Organisaation nykytilasta välittyy hajanainen kuva"

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin on tehtävä 7 uudistusta, jotta toiminta olisi esimerkiksi lainmukaista. Näin näkee tarkastuslautakunta, joka antaa raportissaan kaikkiaan 15 suositusta.

Välttämättömien parannusten ykkösenä on hoitoon pääsy. Tarkastusraportin mukaan 7 165 potilasta joutui viime vuonna jonottamaan hoitoon yli kolme kuukautta, heistä 2 943 jopa yli puoli vuotta. Tarkastuslautakunta edellyttääkin Husin hallitukselta vuoden loppuun mennessä selvitystä, josta ilmenee, miten hoitoon pääsy taataan niillä erikoisaloilla, joilla jonot ovat lakisääteistä pidemmät.

Listan toinen kohta on hankinnat. Hus jäi vuonna 2019 kiinni laittomista hankinnoista ja julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hankintoja tehtiin kilpailuttamatta vielä viime vuonnakin. Tarkastuslautakunta toteaa, että hankinnat on saatava lainmukaiselle tasolle ja tarkastuslautakunnan aiemmin antamien suositusten toimeenpanosta huolehdittava. Hankintajärjestelmästä pitäisi saada aikaan päätös. Tarkastulautakunnan puheenjohtaja Matti Parpala kiittää kuitenkin esipuheessaan, että hankintoja on alettu selvästi ja määrätietoisesti kehittää.

Kolmantena listalla on laitehankintayhtiön vaikutusten arviointi. Hus ulkoisti laitehankintansa viime vuonna uudelle Suomen Sairaalalaitepalvelu Oy:lle, josta Tradeka omistaa 60 prosenttia ja Hus 40 prosenttia. Tarkastuslautakunnan mukaan Husin hallituksen on tämän vuoden loppuun mennessä annettava valtuustolle selvitys siitä, mitä hyötyjä ulkoistuksella saavutettiin. Lautakunta myös korostaa, että laitehankintojen läpinäkyvyys tulee varmistaa riippumatta siitä, miten ne hankitaan-.

Neljänneksi tärkeimmäksi kohdaksi lautakunta nostaa Apotti-järjestelmän. Tarkastajien mielestä hankkeen alkuperäiset tavoitteet ovat yhä tärkeitä ja järjestelmää tulee kehittää niiden saavuttamiseksi. Hallituksen tulee seurata, miten Apotti vaikuttaa HUSin tuottavuuteen. Apotti-järjestelmä on ollut otsikoissa toimimattomuutensa vuoksi.

Myös tiedonhallintamalli pitää saada lain vaatimusten mukaiseksi, tarkastuslautakunta suosittaa. Toimivat tietojärjestelmät ovat lautakunnan mukaan välttämättömiä ison konsernin johtamisessa. Tarkastuslautakunta suomii tietojärjestelmien tämänhetkistä toimintaa: Tietojärjestelmien kokonaisuus, tiedonhallintamalli ja tietojärjestelmien kokonaisarkkitehtuuri ovat puutteellisia, osin jopa kokonaan puuttuvia, ja vaativat kehittämispanostusta koko organisaatiolta.

Kun tilintarkastaja havaitsee keskeisiä epäkohtia, ne on korjattava, tarkastuslautakunta huomauttaa listansa kuudennessa kohdassa. Sen mukaan tilintarkastajan suosituksia tulee hyödyntää koko organisaatiossa.

Seitsemäs välttämätön korjaus on ruotsinkielisten palveluiden saatavuuden varmistaminen koko organisaatiossa.

Monet tarkastuslautakunnan kaikkiaan 15 suosituksesta koskevat nimenomaan hallinnon ja johtamisen parantamista, toteaa lautakunnan puheenjohtaja Matti Parpala esipuheessaan.

– Johtaminen ja hallinto ovat palvelutehtäviä, joiden tulisi tehdä arjen toiminnasta mahdollisimman selkeää ja sujuvaa. Tarkastuslautakunnan arviointien perusteella organisaation nykytilasta välittyy kuitenkin varsin hajanainen kuva. Hajanaisuutta esiintyy niin perusprosesseissa kuin kehittämishankkeissakin tavoilla, jotka voivat aiheuttaa kuluja ja epätietoisuutta, ja johtaa siihen, että kehittämisen mahdollisuuksia jää käyttämättä, Parpala kirjoittaa.

Johtamisella on hänen mukaansa avainasema myös siinä, että Husiin saadaan osaavaa henkilöstöä. Ala kärsii henkilötöpulasta, mikä näkyy Husissakin.

Parpalan mukaan Husissa pitäisi parantaa johtamista, vähentää hierarkkisuutta, palkita henkilöstöä sekä resursoida rekrytointia ja henkilöstöjohtamista.

– Henkilöstön hyvinvoinnista ja riittävyydestä huolehtiminen on tärkein keino myös hoidon saatavuuden turvaamiseksi.

Parpala huomauttaa kuitenkin, että Husin henkilöstö tekee hyvää työtä ja tarkastuslautakunta löysi myös ilonaiheita. Näitä ovat muun muassa koronapandemiaan liittyvien ajanvarausten hyvä sujuminen, strategisten hankkeiden onnistuminen ja iäkkäiden päivystyspotilaiden hoidon kehittäminen.