Kolmikko vei autolle tavaraa urheilukassissa ja poliisipartion epäilyt heräsivät – Paljastui 200 kokaiinikilon salakuljetus Vuosaaren satamaan

Aprillipäivänä poliisipartio havaitsi erikoisen tapahtuman parkkipaikalla Helsingin Kurkimäessä: kolmikko toimitti suurehkossa urheilukassissa tavaraa autoon, joka oli rekisteröity Alankomaihin.

– Tapahtumat olivat sen tyyppisiä, että epäilimme niissä olevan kyse huumausainekaupasta. Kolmikon mennessä autolle tapaamaan auton kuljettajaa urheilukassi oli täynnä, autolta palatessa se oli tyhjentynyt, kertoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Heinonen Keskusrikospoliisista (KRP).

Poliisit seurasivat kolmikkoa lähellä sijaitsevaan hotelliin ja autoa Helsingin Pasilassa sijaitsevaan hotelliin. Kaikki neljä otettiin kiinni ja hotelleihin sekä autoon tehtiin etsintä. Kahden tanskalaisen ja yhden ruotsalaisen jakaman hotellin pesutuvasta löytyi kätkettynä 19 kiloa kokaiinia kätkö. Auton läpivalaisu paljastui takakontista piilo, jossa oli 18 kiloa kokaiinia.

Kiinnioton jälkeen alkoi selvitä iso vyyhti, jossa Suomeen epäillään tuodun yli 200 kiloa kokaiinia rahtilaivan punaviinipullolastin mukana.

Pääepäillyt olivat saapuneet Suomeen runsasta viikkoa ennen parkkipaikan huumekauppaa. Samana päivänä, 22. maaliskuuta, Vuosaaren satamaan oli saapunut rahtilaiva, josta oli purettu kontteja satama-alueelle.

Seuraavana yönä pääepäiltyjen epäillään murtautuneen punaviinipulloja sisältäneeseen konttiin ja ottaneet sieltä mukaansa lastin sekaan kätketyt 204 kiloa kokaiinia. Poliisin selvityksen mukaan kontti on kuljetettu Vuosaareen Belgian Antwerpenista.

– Kukaan epäillyistä ei ollut aiemmin käynyt Suomessa ja poliisin selvityksen mukaan vierailun ainoana tarkoituksena on ollut huumausaineiden hakeminen ennakkoon tiedossa olleesta kontista. Kolmikko on saanut apua käytännön järjestelyissä suomalaismieheltä, jota epäillään myös törkeästä huumausainerikoksesta, Heinonen sanoo tiedotteessa.

Suomeen tuodun kokaiinin katukauppa-arvo on yli 20 miljoonaa euroa, jos sen hinnaksi lasketaan 100 euroa grammalta.

– Takavarikkoon saadusta erästä osa oli laadultaan erittäin puhdasta, pitoisuudeltaan noin 90-prosenttista. Siihen olisi todennäköisesti lisätty jatkeainetta ennen myymistä, jolloin tuotto olisi noussut edelleen.

Pääepäillyt ovat olleet tutkintavankeudessa koko esitutkinnan ajan. Heitä epäillään törkeistä huumausainerikoksista.

Myös Suomessa kolmikkoa avustanutta henkilöä sekä 18 kilon huume-erän vastaanottanutta henkilöä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.

Tapauksen esitutkinta on nyt valmis ja juttu siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut