Saitko tekstiviestin, jossa kerrottiin, että sait verohyvitystä? Hyvityksen saamiseksi pitää vain klikata viestissä olevaa linkkiä ja ilmoittaa tietonsa. Verohallinto varoittaa klikkaamasta, sillä kyseessä on huijaus.
– Meille on tullut ilmoituksia näistä tekstiviestihuijauksista nyt kuukauden ajan. On hienoa, että ihmiset aktiivisesti ilmoittavat huijauksista meille ja varoittelevat huijauksista esimerkiksi somessa. Sähköpostimuotoisia huijausviestejä on näkynyt jo vuosia, tekstiviestimuotoiset huijaukset ovat hieman uudempi ilmiö, kertoo tiedotteessa erityisasiantuntija Jaakko Nummijärvi Verohallinnosta.
Jos saa huijausviestin, se kannattaa tuhota – avaamatta linkkiä.
Verohallinnon mukaan huijausviestejä kiertää sen nimissä valitettavan säännöllisesti. Usein rikolliset ajoittavat huijaukset ajankohtaan, kun veroasiat ovat muutenkin ihmisten mielissä.
Esimerkiksi toukokuussa oli palkansaajien veroilmoituksen täydentämisen määräpäivät, kesällä puolestaan Verohallinto maksaa veronpalautuksia.
Verohallinto kertoo, että huijausviestien vuoksi se ei koskaan lähetä viesteissään suoria linkkejä. Jos siis verottajalta tulleessa viestissä kehotetaan klikkaamaan, kyseessä on aina huijaus.
Veroasioissa kannattaa asioida suoraan OmaVerossa.