Kasaberget on upea retkikohde. Ehkä jopa Loviisan helmi.
Loviisassa on paljon ihania kesäretkikohteita, joissa voi nauttia runsaasta luonnosta, paistaa makkaraa nuotiopaikalla ja uidakin. Usein patikoija saa kulkea omassa rauhassaan, eikä taukopaikoillakaan joudu istumaan kylki kyljessä.
Yksi upeimmista retkikohteista on varmasti Kasabergetin kalliot, jotka nousevat merenpinnasta yli neljäkymmentä metriä. Kukul-järvenkin patikointireitillä noustaan välillä hyvin korkealle, mutta meri ei siellä hallitse näkymää.
Kasabergetin kallioilta maisema on kerrassaan huikea, sillä ympärillä siintää välkehtivä meri saarineen. Hyvällä säällä voi ihailla jopa Suursaaren siluettia. Rahtilaivat kulkevat majesteettisina kaukana horisontissa. Pienet veneet lipuvat alhaalla lilliputteina saarien lomassa ja kalastajien pyydykset muodostavat rinkuloita merenpintaan.
Sivilisaatiosta ja energiantuotannosta muistuttavat runebergintorttumaiset voimalaitoksen reaktorit tönöttävät Hästholmenin saarella. Betonibunkkeri taas kertoo sodanajan tulenjohtotoiminnasta.
Sielu lepää, kun katse siintää kaukaisuuteen. Kasabergetin kallioilla istuskellessa voi hetkeksi unohtaa arjen kiireet ja kääriä eväsleivät repusta.
Palkinto koittaa sitten ylhäällä kalloilla.
Taivaallekin kannattaa vilkaista. Lentokoneet piirtävät omat valkeat reittinsä, mutta todellinen, upea luontokokemus liitää mustana yläpuolella. Kasabergetillä käydessä voi melkein aina nähdä sykähdyttävän suuren ja omanarvontuntoisen merikotkan liitelemässä taivaalla. Ja koska ollaan korkealla, kotkan voi nähdä yllättävän läheltä, kun puiden latvat eivät peitä näkyvyyttä. Jos aurinkokin paistaa, valo siivilöityy kauniisti kotkan valtavien siipien lävitse.
Loviisassa on totuttu siihen, että kaikki on lähellä. Totta onkin, että jo kaupungin keskustan tuntumassa on upeita liikunta- ja retkipaikkoja. Niihin pääsee tutustumaan helposti kävellen tai polkupyörällä.
Kasaberget on ollut kuitenkin vähän syrjässä ja osin tuntematonkin retkeilyhelmi Loviisassa. Sinne ei ohjata loviisalaisia saati turisteja kyltein ja mainoksin. Jos haluaa kokea korkean paikan nautinnon, pitää tietää minne menee.
Mereltä katsottaessa valtavat kalliot tulenjohtotorneineen kyllä huomaa, mutta maitse tallustettaessa ei voi aavistaa, että pian polku nousee korkeuksiin.
Kasabergetille mennään yleensä autolla, ja joka kerta ajomatkan pituus hieman yllättää. Saaristotieltä ajetaan aivan Reimarsintien päähän, kunnes tulee puomi vastaan. Puomi viitannee siihen, että edessä oleva alue on yksityisomistuksessa, mutta jokamiehenoikeudella voi jatkaa matkaa jalan. Auto siis tienposkeen tai pienelle levennykselle. Reppu selkään ja patikointitossua toisen eteen. Säänmukainen pukeutuminen kannattaa, ja pitää ottaa huomioon, että hikikin varmasti tulee.
Hiekkatietä pääsee helposti tallustamaan, eikä kulkija vielä tässä vaiheessa osaa odottaa, mitä tuleman pitää. Häntä ympäröivät risukko ja metsä, kunnes edessä aukeaa meri.
Tässä vaiheessa kulkija alkaakin astella polkua pitkin. Rannassa voi nähdä myös muutaman veneen. Polun alkupäässä on hiekkaranta ja nuotiopaikka penkkeineen. Jos siis mielii makkaraa, voi tulen tehdä alhaalla rannassa.
Polku on kaunis. Matkalla kallioiden suuntaan oikealla välkehtii meri ja vasemmalla näkyy pelkkää metsää. Iso puu on kaatunut polun yli, ja siitä mennään hieman kumartaen.
Pian ollaankin kohdassa, jossa katse jo hamuaa ylöspäin. Polku lähtee jyrkästi ylös kallioille, ja hengitys kiihtyy ylemmäs noustaessa. Männytkin muuttuvat hieman käkkyrämäisemmiksi. Jos kiipeäminen käy kunnon päälle, voi välillä pysähtyä ihailemaan yhä paremmin avautuvaa maisemaa.
Palkinto koittaa sitten ylhäällä kallioilla. Enää ei ole kiire mihinkään, on aika korkata juomapullo ja kääriä esiin eväät. Kallioilla ei ole virallista nuotiopaikkaa, joten avotulta ei pidä sytyttää. Ja ne kotkat! Pikkuiset koirat kannattaa pitää kytkettyinä, ettei tuo taivaan valtias innostu luulemaan niitä saaliiksi. Kasaberget kiittää, jos muistat ottaa roskat mukaasi. Ja hei, alaspäin on helppo sitten lasketella.